sunnuntai 17. elokuuta 2008

Kirjoja

Vietin muutaman päivän mökillä Keuruulla, koska alkoi tulla kotona aika pitkäksi töiden alkua odotellessa. Minähän aloitan uudessa koulussa eli aikuislukiossa, ja siellä opetus alkaa vasta 1.9. Aikuislukio tekee yhteistyötä erään toisen koulun kanssa ja pidän sielläkin äidinkielen kursseja, ja ne sentään alkavat jo 21.8. ;o) Jos joku ihmettelee näitä omituisia työaikoja niin kerrottakoon, että aikuispuolella opetus on iltaisin eikä ole syyslomaa, joten sillä selittyy tämä myöhäinen aloitus.

Mummoltani sain tällaisen myöhästyneen syntymäpäivälahjan. En tullut kysyneeksi, mistä kirja on hankittu, mutta nimestä voisi päätellä sen olevan Kotilieden tilaajille myytävänä. En tiedä, myydäänkö muualla, en ole ainakaan nähnyt missään. Kirja on tosin uusi, tänä vuonna painettu.



Kirja on mielestäni onnistunut ja olen tyytyväinen, että sain sen. Se sisältää neulontaa, virkkausta, huovutusta, kudontaa, tilkkutöitä, ompelua ja kirjontaa. Tietysti tuo neulontaosuus on minulle se läheisin, mutta muutkin osat ovat mukavia ideoiden lähteitä. Neulonnassa ja virkkauksessa on käytetty sellaisia lankoja, joita on helppo saada ja ovat suht edullisia, mutta eivät kuitenkaan valtaosin ole Novitan lankoja. Useissa ohjeissa on käytetty Sandnesin lankoja kuten Sisua, Lanettia, Tovea tai Smartia. Muitakin siis kuin näitä. Sukista ja lapasista on taulukot, joissa on kokoja 70 senttisestä lapsesta aikuiseen mieheen ja useita eri lankavaihtoehtoja. Tämä on myös hyvä, vaikka näitä taulukoitahan nyt on muuallakin. Kaikin puolin siis kiva kirja, suosittelen.

Mennessäni mökille piti pysähtyä jaloittelemaan ja tein sen Jämsässä. En tunne Jämsää erityisesti, mutta osuin parkkeeraamaan divarin kulmalle. Hyllystä löytyi tällaiset hassut v. 1980 painetut kirjat, yhteensä hintaa 6 euroa.



Virkkauskirjasta nyt en niin välitä, kun en sitä lajia juuri harrasta, mutta otinpa halvan hinnan vuoksi matkaani. Neulekirjan sen sijaan ostin, kun näin näitä kuvia...



Ooh!



Iih!



Katsokaa mitä nukkeja näiden pukujen sisällä on ;o)

Nämä viimeiset kolme kuvaa ovatkin sitten antiikkiopuksen niitä neuleita, jotka ihan oikeastikin voisi tehdä.







Mökkeilyn lomassa käväisin myös Villasukan luona vähän neulomassa. Oli mukava käydä, ja tulen kyllä toistekin! Tervetuloa myös vastavierailulle, esim. marraskuun messuviikonloppuna ;o) Yösijakin järjestyy.

7 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Kiitos, katsotaan miltä jaksaminen, kiire ja kissanhoitotilanne marraskuussa näyttävät. Riiviöt muuten aloittivat riehumisen kaksi minuuttia sinun lähtösi jälkeen - vieraskoreita ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta kotilieden ihanista käsitöistä tuli keväällä tarjous kotilieden ja modan lukijoille, eikä sitä saa muuta kautta. Muistaakseni mallit on julkaistu aiemmin kotiliedessä.

Limeadine kirjoitti...

Mitä mielettömiä kirjalöytöjä! Onkohan mussa jotain vikaa, kun mielelläni voisin tehdä tuollaisen raitatunikan - tosin ei ehkä oranssivihreää?

seijap kirjoitti...

Kotilieden ja Modan tilaajille tuota kirjaa kaupattiin. Sen voi kukatahansa tilata Yhtyneiden verkkokaupasta. Minäkin luulin, että mallit ovat aiemmin kotiliedessä julkaistuja, mutta näin ei ole neuleiden kohdalla. Suurin osa on Sandnessin malleja.
Ostin itselleni tuon kirjan ja olen siihen tyytyväinen.

Pikku pikku kirjoitti...

Onnittelut kirjalöydöistä, mulla on nuo samaiset neule- ja virkkauskirja ja vielä lisäksi samaan sarjaan jotain muita kirjoja. Ihan mahtavia, kaikki oon koonnut paikallisesta SPR:n Kontista ihan pilkkahintaan. =)

Anonyymi kirjoitti...

Hii! Mulla on ollut noista kirjalöydöistäsi toinen, tuo neulekirja. Ehkäpä se kirja on vieläkin lojumassa jossain vanhempien nurkissa. Vaikka osa malleista meneekin huumoriosastolle, niin voihan noista aina ideoita poimia. Itsekin voisin tehdä raitatunikan:D

MysteryKnitter kirjoitti...

Nice books! I am sure you will get some inspiration from them.