torstai 13. marraskuuta 2008

Pikku puuhastelua

Huh, meinaa olla niin paljon blogattavaa jo jonossa, ettei tiedä, mistä päin aloittaisi. Aloitetaan nyt siis vaikka näistä pöpistä, jotka ovat valmistuneet jo jokin aika sitten ja rennosti istuskelevat lampussa.



Malli: Villapöpät Ullasta
Koko: isoin ja päälle taisin laittaa neljä lisäsilmukkaa
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva, 90 g, nyöri Opalia
Puikot: Vyötäröllä 4 mm, housuosassa 5 mm, lahkeensuissa 4,5 mm

Olen myös nysväillyt joulukorttien kanssa, aina muutaman kerrallaan. Suurin osa on sellaisia yritelmätekeleitä, joilla en teitä kiusaa, mutta on joukossa muutama ihan onnistunutkin kortti. Nämä kuvissa esiintyvät ovat kankaanpainantakurssilla vanhalle lakanakankaalle painettuja carambolia (?) ja omenoita. Eivätkö olekin carambolat aivan joulutähden näköisiä?





Neulakinnaskurssi päättyi viikko sitten, ja eilen illalla sain baskerin valmiiksi. Höyryttää se vielä pitää, mutta sitten näette siitä kuvia. Tänään alkoikin sitten saman opettajan johdolla uusi kurssi, jossa opetellaan konttineuletta, kontinkuvasta ja mitä niitä eri nimityksiä olikaan. Tavoitteena olisi oppia tekniikka kurssilla hyvin, jotta uskaltaisi käydä käsiksi Eunny Jangin Entrelac-sukkiin. Kassellaan, kuinka ämmän käy.

5 kommenttia:

Nna kirjoitti...

Hienoja nuo hedelmillä painetut kankaat. Ja käyvät kivasti kortteihin.

lentokala kirjoitti...

Onpa mukava idea tuo hedelmällä painaminen!!! Pitääköhän kokeilla vielä ennen joulua, luulenpa että tuo Neitikin voisi tykätä. :)

Villasukka kirjoitti...

Minusta tuntuu, että tänä vuonna lähetän vaihteeksi valmiskortteja - ei oikein energia riitä tekemiseen... Eilen mietin ulkovalvonnassa, että pitäisi ottaa kamera töihin ja kuva siitä tupakkamäeltä koululle päin ihan sinua varten - uudisrakennuksen alkua odotellaan, eli puut kaatuivat alkuviikosta.

Limeadine kirjoitti...

Söpöt pöksyt! Ja vielä lampussa!

MysteryKnitter kirjoitti...

Nice wool trousers!