keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Lankoja jälleen

Ei, en ole sortunut taas uusiin ostoksiin, vaan nämä Loftit on peräisin edelliseltä LankaMaailma-käynniltä Oulunkylästä. Niitä ei ole kuin nämä kaksi kerää, ja suunnitelmakin on olemassa. Ihan kelpo ostos siis ;o) Harmi vain kun ei saa heti aloittaa (ks. ed. postaus).



Samalla reissulla ostin vielä kaksi vyyhtiä Gjestalin Naturgarnia, mutta kuva oli omituisen värinen enkä laita sitä ollenkaan. Osannette kuvitella tummanharmaata ja vaaleanruskeanharmaata huopuvaa lankaa ;o)

Tätä ei sen sijaan voi kuvitella, vaan se on nähtävä. Äiti toi kynttilän käydessään, ja on aika hieno. Kynttilä on peräisin Maria Drockilan kynttiläpajasta. Maltoin kuitenkin laittaa sen heti palamaan, vaikka yleensä haudon hienoja kynttilöitä pari vuotta ennen polttamista.


Jotain pientä on saatu valmiiksi, nimittäin Tychus-pipo. Pipo valmistui jo viime viikolla, eli tämä ei ole se Tychus, joka on tuossa edellisen postauksen keskeneräisten listalla. Tämä oli tällainen kokeiluversio, ja liian pienihän siitä tuli tarkoitukseensa. En kuitenkaan purkanut, kun pienempiäkin päitä on olemassa. Uusi suuremmalla silmukkamäärällä on siis jo tulollansa.



Malli: Tychus
Lanka: Viking Sportsraggi, 46 g
Puikot: 4 mm
Koko: kai tämä jollekulle lapselle mahtuu
Muistiin itselleni, että alkuun loin tähän 38 silmukkaa.

4 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Onpa kaunis kynttilä tosiaankin! Drockilalla on ihanat kynttilät, harmi, kun hinta ei oo niin ihana! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kynttilä. En olisi raaskinut polttaa (säilössä useita ihania kynttilöitä odottamassa sitä "oikeaa" hetkeä, jota tuskin koskaan tulee). Blogissani on jotain pientä sinulle...

Sipi kirjoitti...

Ihana kynttilä!! Mulla on kans huono tapa säilöä kauniita kynttilöitä, vaikka enempihän niistä iloa syntyy kun niitä polttaa :)

MysteryKnitter kirjoitti...

Lovely candle! Lovely hat for some small baby.