maanantai 19. tammikuuta 2009

Neulonta-aika vähissä

Kovasti vähäiseksi on jäänyt neulominen joululoman jälkeen. Sama trendi jatkunee, sillä ylioppilaskokeetkin taas lähestyvät kovaa kyytiä. Äikän ensimmäinen koe on jo 5.2. Eilinen päivä meni abikurssilaisten tekstejä arvostellessa ja palautteita kirjoittaessa, ja samalla tyylillä viikonloppujani vietän jatkossakin. Jotain pientä sain kuitenkin viikonloppuna neulottua, mutta siitä on vielä päättelyt tekemättä, joten palaan asiaan toisen kerran.

Innostuin viime huhtikuussa olleesta jämälankaprojektista niin, että varsinaisen projektin jälkeen tein Kaaospeiton Jämä-Ullan ohjeella. Jotenkin tuo jämien ja inhottavien lankojen poisto on jäänyt päälle. Nytkin on tekeillä pienet lapaset OnLinen Supersocken ruman värisestä versiosta. Lanka on kaksinkertaisena neulottuna ihan ok:n väristä, mutta kerällä ja yksinkertaisena järkyttävää. Tästäkin näette kuvaa sitten, kun lapaset valmistuvat. Hirvityslankoja poistelin myös niin, että lahjoitin eräälle käsityöopelle pussillisen akryylilankoja koulun käsitöihin käytettäväksi. Oppilaat eivät ole langan laadusta niin tarkkoja, kuulemma, kunhan väri on hyvä ja lanka pehmeää.

Kuvat on kivoja, joten tässä näette jotain hyvin kauan kesken ollutta. Lanka on tämänhetkistä suosikkiani Lorna's Laces Shepherd Sockia (väri Baltic Sea) ja malli Roza's Socks IK:sta.



Ensimmäinen sukka on kärkeä vaille valmis, enkä edes ymmärrä, miksi nämä ovat jääneet kesken. Kesällä heti juhannuksen jälkeen muistaakseni näitä aloitin. Ehkä tämä asiasta kirjoittelu nyt innoittaa jatkamaan. Jos vaikka jo tänään?

3 kommenttia:

Puputsi kirjoitti...

Ihanaa, että jämäprojektilla on ollut näin kauaskantoiset vaikutukset. :)

Makepeace75 kirjoitti...

Voi kun jaksaisikin vääntää Kaaospeiton! Mulla olisi korillinen sekalaisia jämänyttyröitä, osaa väreistä suht runsaastikin.. Valtaosa olisi just peittoon sopivia Seiskaveikkoja.

MysteryKnitter kirjoitti...

Nice socks. I mean the Baltic Sea ones.