maanantai 2. maaliskuuta 2009

Denmark-sukat

Eilen iltana valmistuivat Denmark-sukat ihanasta Hekun lähettämästä kevätlangasta. Katsokaa tätä väriä, ihana ihana.



Malli: Denmark-sukat Knitting on the Road -kirjasta
Lanka: Vuorelman Yliveto eli käsinvärjätty Vuorelman Veto, 86 g
Puikot: 3,25 mm KnitPicks
Koko: 38





Malli on kaunis ja silti helppotekoinen. Alimmassa kuvassa näkyy nupp stitch, joka oli itselleni tässä mallissa uutta. En tiedä mitä tuo on suomeksi enkä ole vaivautunut selvittämäänkään, kertokaa jos tiedätte. Hauskasti nämä nupit kuitenkin päättävät joustimen.


Hieman paksuthan nämä sukat on kengissä pidettäväksi, mutta ainakaan alkuun en raaskisikaan käyttää kuin kotona. Nämä ovat siis ihan itselleni. Uudenvuodenlupaus on siis alkanut toteuttaa itseään, sillä tämä oli jo toinen neule tälle vuodelle, jonka saan itse ;o)

Muut lupauksethan eivät sitten olekaan pitäneet kutiaan. Mun piti olla aloittamatta mitään uutta ennen kuin olen saanut vanhat valmiiksi tai edes jatkanut jokaista keskeneräistä. Osa on valmistunut ja osa edistynyt, mutta edelleen on kolme työtä, joihin en ole edes koskenut. Ja silti nämäkin sukat on aloitettu ja lopetettu pyhän päätöksen aikana. Onneksi opettajana tiedän, ettei sääntöjä tokikaan tarvitse noudattaa vaan ne on tehty rikottaviksi. Ainakin itse itselle tehdyt säännöt. Vai mitä?

5 kommenttia:

hekku kirjoitti...

Ihanat! Niin väri kuin mallikin! Mulle iski hirveä hinku saada tuollaiset sukat.. Vain ohje puuttuu :)
Huomaa mikä ihana tekosyy harkita uusia kirjahankintoja!

Makepeace75 kirjoitti...

Aivan ihanat. :o) Kiva malli ja kaunis väri.

Limeadine kirjoitti...

Oikein kivat! Jännä tuo nuppisilmukka, näyttää hyvältä.

♥ Hannah kirjoitti...

Voi, tuo väri on niin makee! Onnistuin saamaan lähes samanvärisen tuossa taannoin kun itsekin värjäsin lankoja. Ja hienot on muuten nuo sukatkin!

MysteryKnitter kirjoitti...

Lovely socks!