sunnuntai 16. elokuuta 2009

Arvontavoitto

Voitin kaimani blogiarpajaisissa. Mökkiviikon aikana posti oli kuljettanut voiton kotiin saakka. Olipa mukava tulla kotiin, kun iso lankakerien kuvilla koristeltu paketti oli odottamassa! Onneksi kaikki neuleblogistanian asukkaat tietävät, että lankalakossa oleminen ei tarkoita sitä, etteikö haluaisi saada lankaa ;o) Katsokaas mitä sain.

Kaksi kerää Novitan uutta Puroa ja kerä Austermannin Stepiä. Purot eivät vielä kertoneet, mitä heistä neulotaan, mutta Step-kerä jo valitsi sukkamallin Knitting on the Road -kirjasta. Voi tietenkin olla, että se muuttaa mieltään mallin suhteen, mutta eikös se vanha viisaus ollut, että naiset ja lankakerät saavat muuttaa mieltään vaikka joka päivä?



Eikä siinä vielä kaikki, mitä paketista paljastui. Nyt saa kadehtia: sain Taijan itse kehräämää lankaa! Väri on Intiaanikesä, ja lanka todellakin tuo mieleen auringon. Jos tällaista saa aikaiseksi, kuinka sen raaskii lahjoittaa pois?



Intiaanikesä muuttaa nyt Ilves-tölkkiin olohuoneen lipaston päälle, eikä siihen saa koskea kukaan paitsi minä. Vielä ei ole aavistustakaan, mitä tästä voisi neuloa, mutta tuskin ihan heti raaskisinkaan ;o)


Kiitos kaima hurjasti paketista. Siitä on iloa pitkään!

4 kommenttia:

Villa Lankala kirjoitti...

Kiva arpajaisvoitto:) Aivan ihana tuo itsekehrätty lanka.

Taija kirjoitti...

Hauskaa, että pidit palkinnosta!

Sanon usein itsekehrätystä langasta, että lanka pitää neuloa ja lanka tykkää kun sitä neuloo.

Vuosia sitten tein aina antiikkikynttilöitä joululahjoiksi, kunnes tajusin, ettei kukaan ikinä raaskinut polttaa niitä!

Makepeace75 kirjoitti...

Hieno voitto, etenkin tuo itsekehrätty. :o)

MysteryKnitter kirjoitti...

So awesome package! I am glad you got that pretty yarn.