sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Arvontavoitto ja valmiitakin töitä

Työ on haitannut harrastuksia viime aikoina. En ole ehtinyt bloggaamaan edes sitä ilosanomaa, että sain jo maanantaina arvontavoiton Pieneltä Iloiselta Käsityöblogilta. Ja voi mitä ihanaa paketista paljastuikaan! Sain kaksi vyyhtiä Mirasol Yarnin Hachoa, joka on juuri sellaista lankaa, josta eniten tykkään: tiukkakierteistä käsinvärjättyä. Vielä en ole päättänyt, mitä keristä tulee.





Paketissa oli myös kaksi katajanappia, tällaisia isoja. Kuvasta ei koko kyllä erotu kunnolla, mutta isoja ovat.



Oli paketissa myös lakuja, mutta jostain syystä niitä en enää löytänyt mistään... Hyviä lakuja olivatkin, en ollut aiemmin maistanutkaan sellaisia. Kiitos valtavasti paketista. Se ilahdutti koko viikon keittiön pöydällä.

Valmistakin on syntynyt, vaikka kiirettä on pukannut. Tämä vihreä Aatos-myssy on kylläkin neulottu lähinnä työmatkoilla bussissa.



Malli: Aatos-pipo Ullasta
Lanka: OnLine Supersocke Silk, 28 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: ohjeen mukainen, pipo tarkoitettu 2-v. Ahtille

Ilman päätä myssyn kuvaaminen oli hankalaa, eikä Mariskooli auttanut asiaa juurikaan.



Tässä sitten sukkasatoa. Tykkään ja en tykkää langasta. Supersocke on mukavaa neulottavaa ja värit ovat kivat, mutta sukkalankainsinöörillä näyttää aina tulevan yksi ylimääräinen väri raitalankoihin. Tällä kertaa se on tuo vaaleanlila raita, joka ei sovi muuhun sukkaan yhtään. Mutta on nää ihan kivat silti.



Malli: perussukka, ei ohjetta
Lanka: OnLine Supersocke 100, 40 g
Puikot: 2,5 mm
Koko: 28

Ja vielä. AnniKaisen ohjeella tein tossukat. Nämä olivat ihanan nopeat tehdä, ja kivat ne on jalassakin. Kesäkuun alussa tekemäni EnPointet olivat jo päkiän kohdalta ihan hiutuneet, joten päästin ne eläkkeelle ja siirryin käyttämään näitä. Ei nämä kovin kauniin väriset ole, mutta lieneekö tuolla kotikäytössä niin väliä.



Malli: AnniKaisen tossukat
Lanka: nelinkertainen OnLine Supersocke, 60 g, ja virkkauksessa kaksinkertainen Viking Sportsraggi, 28 g
Puikot: 5 mm + 4 mm koukku
Koko: 38



Uudet tossukat on jo aloitettu, joten taidan painua niitä neulomaan.

5 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Kivat tossukat olet tehnyt!! Ja kaunis pipo.
Mukavaa viikonalkua!!

Villa Lankala kirjoitti...

Siellähon valmistunut vaikka mitä!

Ihanan arvontapalkinnon olet saanut:)

Marika kirjoitti...

Ihania neulomuksia!

Vilma kirjoitti...

Oi mitä nappeja! Ja tossukat on varmasti lämpimät, juuri sopivat kylmeneviin syysiltoihin.

MysteryKnitter kirjoitti...

You are a master knitter!