perjantai 9. lokakuuta 2009

Kuka vei kaiken ajan?

Kylläpä taas on aika vierähtänyt vikkelästi. Blogi on ollut aivan hunningolla. Hunningolla on myös teidän muiden blogien lukeminen: luen joka päivä muutaman blogin noin sadasta viidestäkymmenestä seuraamastani, joten alan olla aika pihalla blogistanian tapahtumista.

Kuka mun aikani vei? Ettei olisi ollut Villasukka, joka yritti ostaa lisää aikaa itselleen? Tiedoksi vaan kaikille, että tänne suunnalle on turha tulla aikaostoksille, ei oota myydään ;o)

Koeviikko on nyt menossa, ja uusi alkava jakso on sitten jo vähän helpompi. Ylppäritkin on taas ohitse helmikuuhun asti, joten nyt ehkä (huom, ehkä) ennätän paremmin neuloakin. Aikaa tosin nyt vie se, kun ostin Fix Liikuntakeskukseen superkortin, kun siinä oli niin roima alennus (normaalihinta 110 €, nyt 50 €). Jotta juoksen jumpassa alvariinsa, ettei tuo viisikymppinen mene hukkaan. Tämän hetken saldo on, että yhden liikuntakerran hinta on 25 euroa, joten vielä täytyy muutamia kertoja käydä ;o)

Ai jotain neulejuttua? No, kahdet sukat on tekeillä aktiivisemmin, startitista on liikkeellä ja langanostohimo alkaa olla liiallinen. Onneksi marketeissa on vain Novitaa, niistä pystyn hyvin kieltäytymään, vaikkakin harmaata perus-Nallea vähän tekis mieli ostaa. Olen luvannut itselleni, että kun viime vuonna en ollut, niin tänä vuonna menen Tampereen messuille, ja sieltä saan kyllä ostaa lankaakin. Lakkoa yritän muuten pitää yllä vuoden loppuun. Sukkakuvaa tulossa ehkä jo viikonloppuna.

Neulekuvia kun ei ole, tässä iloksenne kesäkuun 7. päivä otettu Parkano-kuva. Hyviä olivat nämä omenat!


6 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Kyllä joku veti matkalla välistä - ei se aika-tilaus tänne asti rantautunut ;)

Toivottavasti nähdään messuilla, minäkin olen (tietysti) tulossa.

Maartsi kirjoitti...

Minäkin hankin tuon kortin, mutta en ole vielä ottanut käyttöön, koska flunssa iski (ei kuitenkaan sikain-). Eilen oli "täytyy päästä bodupumppiin" -olo, mutta tänään on ollut taas vetelämpi meininki.

Miimu kirjoitti...

Musta tuntuu että liikkeellä on aika varas, nimittäin täälläkin se loppuu kesken.
Neulottua on tullut yhtä ja toista mutta mikään ei tunnut valmistuvan.
Paniikkia alkaa kehittelemään myös lähenevä töihin lähtö. Kuinka nuo kaksi pärjäävät kotona kun en ole vahtimassa. Kääk.
Terveisiä Parkanosta. Ollaan asuntoautolla vähän maakuntakierroksella. Aamulla olis tarkoitus poiketa Reimalla ja Nansolla ja sitten takaisin kotikonnuille.

Hepsi kirjoitti...

Ihmeellinen on tuo aika - se vaan ihan itsekseen jonnekin katoaa.
Ootko Ogeliin tulossa viikon päästä? Minä ajattelin yrittää.

Taija K kirjoitti...

Villasukka: messuilen luultavimmin silloin lauantaina. Miehen isä asuu Treella niin kyläillään samalla.

Maartsi: vielä ensi viikko, ja sitten voin ruveta taas käymään maanantain pumpissa. Nyt on avattu joku uusi nepalilainen lounaspaikkakin siihen Tarjoustalon eteen, joten siellä vois olla treffit!

Miimu: kiitos terkuista. Onnea töihin menoon.

Hepsi: kyllä se tapaaminen kalenterissa lukee. Yritän siis tulla ;o) Matkan pituus ei ole ainakaan este.

MysteryKnitter kirjoitti...

How beautiful apple tree! I am sure you will tame those yarns.