keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Juhannuspuuhia

Terveisiä Parkanosta anoppilasta. Viime yönä oli melkoinen ukkonen ja kaatosade. Ei saanut nukutuksi, kun jo pelkkä sade piti niin kovaa meteliä, jyrinästä puhumattakaan.

Juhannuksen vietin tavalliseen tapaan Keuruulla. Juhannusviikolla käytiin neljän sukupolven kesken Ähtärissä, ja mm. tällaisia siellä oli.



Juhannusaattona mökillä oli koko suku ja muitakin vieraita juhlistamassa isän 60-vuotisia. Katsokaapa, millaisen kakun äiti teki! Kakkuun teetettiin syötävä kakkukuva parin vuoden takaisesta valokuvasta, jossa isä mylläsi koko mökin pihan kaivaessaan kiviä ylös. Idean kuvaan ja sen alle tulevan kreemin ohjeen äiti otti Kinuskikissan blogista. Kakku oli hyvää ja kuvan kiinnittäminen helppoa. Suosittelen!



KYH-raporttia tulee myöhemmin paremmin, mutta tässä sentään yhdet valmistuneet.



Malli: Harry's Socks, kirjasta Charmed Knits
Lanka: Wollmeise, Petersilie, 38 g
Puikot: 2,25 mm
Koko: Ahti, eli olisko jotain 25 (ohjeessa koko on toddler)

Tuollainen perusribbisukkahan tämä on, eikä ohjetta varsinaisesti tarvitsisi, mutta minusta on mukava tehdä ohjeiden mukaan etenkin silloin, kun työn alla on useita sukkia yhtä aikaa. Ei tarvitse itse muistaa, miten minkäkin asian teki, eikä tarvitse ajatella... Kärkikavennukset tosin tein eri tavalla kuin ohjeessa, sillä se silmukointi ei edelleenkään houkuttele.


Lomailu jatkuu. Nyt olemme olleet Parkanossa viikon päivät, ja perjantaina matka jatkuu takaisin Keuruun suuntaan. Siellä olen taas netitönnä, joten palailen raportoimaan lisää KYHäyksiä heinäkuun loppupuolella.