maanantai 30. elokuuta 2010

Neuleasiaa, pitkästä aikaa

Täällä ei ole paljon neuleita tai siihen liittyvääkään viime aikoina näkynyt. Nyt yritän todistaa, että kyllä tämä vieläkin on neuleblogi.

Kesällä - kesä-heinäkuussa - ostin lankaa harvinaisen vähän, taisin kaksi kerää sukkalankaa ostaa Parkanon lankakaupasta. Toinen niistä neuloutuu jo kovaa vauhtia. Ei oikein huvittanut edes käydä lankakaupoissa. Tilanne on sittemmin jo korjaantunut.

Kävin Pukkilan puikkopäivillä elokuun alussa, ja sieltä Titityyn pöydästä tarttui matkaan pari kerää, sukkalankaa nekin. Viime viikolla tuli myös Titityyn sukkalankaklubin viimeinen lähetys, joka oli erittäin mainio ja mieleinen: Punta Yarnsin MeriSockia kaksin kappalein. Kumpikin väri miellyttää silmääni, ja langan tuntu on myös ihana. Tunnustettakoon tässä samalla, että liityin Titityyssä alkavaan Cascade-klubiin.



Ainoan lankakauppavierailun pitkiin aikoihin tein Menitaan, kun etsin sopivaa lankaa Cappuccino Cardigania varten. Löysinkin Rowanin Felted Tweediä, jota ostin kerän testiä varten. Saan langasta täysin oikean tiheyden (juu, ihan tein mallitilkun!), mutta ei se kuitenkaan ole ihan sitä, mitä hain. Langassa on 25 % alpakkaa, mikä tekee siitä tuollaista karvaista. Sinänsä se ei haittaa, mutta malli vaatisi toisenlaista lankaa, tiukkakierteisempää. Tuloksen pitäisi olla reikäistä eikä näyttää siltä kuin olisi virkattu vain kiinteitä silmukoita. Lanka jotenkin hukuttaa pörhöisyyteensä reiät. (Kuvassa tulos itse asiassa näyttää paremmalta kuin livenä. Livetuotos on jotenkin likaisen ja suttuisen näköinen.)



Onneksi on jotakin valmistakin esiteltävänä. Nämä ovat KYH12 ja KYH14.



Malli: AnniKaisen tossukat
Lanka: sekalaisia jämiä 80 g
Puikot: 5 mm
Koko: n. 36-37

Malli: Oak Ribbed Socks, Knitting Vintage Socks -kirjasta
Lanka: OnLine Supersocke 100, 74 g
Puikot: 2,25 mm neliskanttiset sukkikset
Koko: 38

Nyt on työn alla ollut pääosin nämä kahdet sukat. KYHejä nekin. Kolme KYHiä on vielä kesken (muut on purettu). Turkoosi sukka on Stepiä, ja siitä on tulossa Ladies Silk Stocking -ohjeella sukkaa, tosin teen näistä ihan yksiväriset, jolloin käytännössä ovat aivan tavalliset perussukat. Samoin tuo mustanpuhuva sukka on kokenut mallinvaihdoksen, sillä tuo väri on sen verran tumma, etten vaivaudu väsäämään kuvioita. Perussukaksi siis muuttui hän.


Eiköhän tämä nyt riitä todisteeksi, että kyllä täällä vielä joskus neulotaankin.

4 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Kävin paijailemassa noita lankoja TitiTyyssä viime lauantaina ja liityin minäkin Cascade-klubiin. En vaan voinut vastustaa, vaikka neulomis/kehräämisaikaa ei vaan ole.

Zelda kirjoitti...

Nami noita lankoja ja upeita töitäkin on valmistunut!

Unknown kirjoitti...

Sieviä töitä ja herkullisia lankoja. Käyhän lukemassablogistani sinulle tunnustus. ;)

MysteryKnitter kirjoitti...

Awesome projects! Awesome socks!