maanantai 21. maaliskuuta 2011

Siivouspäivän tuloksia

En ole ennen tiennyt, että siivoamalla valmistuu neuleita. Oletteko te?

Sain eilen siivouskohtauksen, joka ei suinkaan kohdistunut asuntoon kokonaisuudessaan vaan ainoastaan lankakoreihini ja -kaappiin. Siivosin olohuoneessa sijaitsevista lankakoreista pois langat, jotka eivät juuri nyt kiinnosta, ja samalla raivasin pohjalta turhat vyötteet yms. roinan. Lähes valmiita neuleitakin löytyi, päättelyneula vain oli ollut hukassa...



Malli: Birdcage Mittens, 60 Quick Knits -kirjasta
Lanka: Cascade 220, värit Sunflower ja Dark Chocolate, 82 g
Puikot: 3,5 ja 3,75 mm
Koko: ohjeessa yksi koko, tuli melko sopivat itselleni, eli M-koko luulisin



Kirjoneuletta en ollutkaan taas aikoihin tehnyt, ja kyllä aluksi tuntui tulevan epätasaista. Kastelu kuitenkin auttoi, ja ihan hyvät tuli. Peukalo on erinomaisen muotoinen minulle, kämmeosa saisi olla muutaman silmukan kapeampi. Mutta mahtuupa nyt toiset alle.

Tein samasta kirjasta myös Textured Tam -nimisen baskerin, josta tuli aivan liian matala - korvien pitää peittyä minun hatussani - ja se koki purkutuomion. Ja sitten tuli kevät, eikä enää huvita yhtään neuloa talvivarusteita. Siirsin siis Cascadet odottamaan tulevia kuukausia ja kaivelin lisää kaappia.

Minua on alkanut ärsyttää se, että innostun aina ostamaan yhden kerän jotain hienoa sukkalankaa, joita nyt tuntuu koko kaappi olevan täynnä. Koska en sukkia kuitenkaan ihan koko aikaa viitsi neuloa ja koska kaikki sukkalankoina myytävät langat eivät sovellu sukkiin, kaappi on täynnä lankoja, joille en keksi käyttöä. Aikomukseni oli, että kävisin nämä ns. paremmat langat läpi ja laittaisin myyntiin, mutta mutta.. En oikeastaan löytänytkään lankoja, joita raaskisin myydä =D

Sen sijaan löysin kaksi ufoa. Tämä kuvassa oleva on ollut tekeillä reilun vuoden - öh, tai en edes tiedä, en löytänyt blogistani mainintaa aloittamisesta enkä Räveltämöönkään ole näköjään kirjannut - Honeybee Cardigan Wollmeisesta. Tämä on jäänyt kesken, koska helma vaati pingotusta koon varmistamiseksi ja hihoista yritin jotain omaa versiota, joka ei oikein ottanut tulta alleen. Nyt sain helman pingotettua ja hihan alun purettua. Uutta yritystä pukannee.


Kuvatta jäi nyt se toinen ufo, jota jo eilen jatkoin kovaa kyytiä. Se on ihan perusneule, ylösalaisin raglan, valkoista sileää neuletta. Tämä jo selittääkin, miksi se on jäänyt kesken: tylsää neulottavaa. Mutta eilen jo toinen hiha valmistui - ehkä, ellen pura vähän - ja toista aloittelin. Uusia ideoitakin on taas vaikka kenelle jaettavaksi, toivottavasti ufot etenisivät edes vähän ennen liiallista intoutumista; raglan on ollut kesken yli kaksi vuotta...

5 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Ihanat lapaset! Ja kyllä ne ufoutuneetkin joskus sieltä valmistuvat. Itse taisin jokin viikko sitten purkaa kerälle takaisin ainakin kolme aloitusta:)

Hepsi kirjoitti...

Kauniit lapaset!

Outi kirjoitti...

Jotain tuttua tuossa keskeneräisessä Honeybeessä - omani on jumittunut suunnilleen samaan kohtaan... Pitäisikö pitää joku "neulo honeybee"- tempaus ;)

Mutta kauniit lapaset ja varmasti lämpimät!

Hepsi kirjoitti...

Hei niin minäkin olen! Mutta pitäiskö lähteä sitten yhdessä, kaks erakkoa? Voitaishan me sit välillä erakkoilla siellä omassa huoneessa. =)

Salaneuloja kirjoitti...

Lovely mittens!