sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Liian suuri Folded

Viimeinkin sain Foldedin kuvattua. Se on liian suuri ja liian kuuma vielä näille säille, siksi ei ole ollut kiirettä eli motivaatiota kuvata. Lähinnä kai se, että neule on helmaosasta 10 senttiä liian leveä, vaikka sen löysä kuuluu ollakin, saa epäilemään, onko tälle lopulta käyttöä vai pitäiskö ihan purkaa ja neuloa uudelleen.




Malli: Folded (Ravelry)
Koko: rinnanympärys 37½"
Lanka: Wollmeise Twin, Feldmaus, 336 g
Puikot: 3,5 ja 3,75 mm








Kuten kuvista ehkä näkee, hihat ovat sopivat ja muutenkin neule on melko hyvä edestä. Takaa sen sijaan se on liian iso selvästi, ja jos nostan yhtään käsiä, kainaloiden alla näkyy isot pussit. Valitsin koon 37½", kun ohjeessa sanottiin, että pitää olla "positive ease" eli väljä. Nyt väljyyttä on kuitenkin liikaa. Hihat neuloin 3,5 millin puikoilla kokonaan, ja ehkä olisi pitänyt näin tehdä koko neuleen osalta. En kuitenkaan usko, että pelkkä puikkokoon muutos kutistaisi neuletta tarpeeksi vaan pitäisi ehkä laskea silmukkamäärä kahden koon välistä. Edellinen koko on 34½" ja koska olen 36", se menisi taas jo liian pieneksi.






Harkitsen siis ihan vakavissani helman purkamista ja uudelleen neulomista. WM on sen verran arvokasta ja hyvää lankaa, etten sitä kaapissa aio säilyttää. Nyt näytän lähinnä raskaana olevalta tämä päälläni, enkä halua järkyttää ketään moisella luulolla. Tätä oli kiva neuloa ja ehdottomasti tykkään mallista. Värikin on hyvä - tosin olisin voinut neuloa kahdelta kerältä yhtä aikaa, sillä kuva paljastaa selvästi, missä kohtaa kerä on vaihtunut.

5 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Onpa tosi kiva malli ja tuo värikin on niin maukas. Minäkin varmaan harkitsisin purkua sillä WM tosiaan on liian kallista kaapissa säilytettäväksi.

Anitta kirjoitti...

Minusta tuo on kaunis ihan noin. Ja käsiala on siistiä.

Taija K kirjoitti...

Anitta: kiitos, kyllä se ihan kelvollinen on näinkin. Mutta kun tunnen itseni, en kuitenkaan käyttäisi neuletta tällaisenaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Pitkästä aikaa kommentti. Alan noista lähikuvista hiljalleen ymmärtää tätä Wollmeise-huumaa; on kerrassaan ihanan näköistä lankaa.
terv. Mörökölli

KristiinaS kirjoitti...

Suosittelen purkamista niin tylsää kuin se onkin. Mutta pitämätön vaate se vasta riesa onkin. Mulla on harmaa tunika joka on liian iso ja harmittaa aina kun sen kaapissa näkee. Otan sen käsittelyyn kunhan kerkiän, joskus.