sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kaunista ja ei niin kaunista

Olen neulonut viime aikoina ihmeen paljon. Neulonnan määrään nähden valmista on syntynyt vähän, mutta sentään jotain. Keskeneräisiä on paljon, osa niistä purkutuomion saaneita. Tässä ensin se otsikon "kaunis".



Malli: Pikkuveli, suomalaisen Suvi Simolan malli, jonka voi ostaa Ravelryn kautta.
Lanka: Cascade 220 Superwash, 264 g
Puikot: 4 ja 4,5 mm
Koko: 4-vuotiaan kokoa käytin pohjana, mutta yritin muokkailla sitä paremmin 3-vuotiaalle. En tiedä, kuinka hyvin onnistuin, kun en ole päässyt sovittamaan.

Muokkailin sen verran, että vartalo-osassa on 8 silmukkaa vähemmän, hihoissa 4 s vähemmän. Hihojen pituutta lyhensin 3 cm. Vähäisempi silmukkamäärä vaikutti myös hitusen raglankavennuksiin.
Napeista täytyy kertoa erikseen. Menin valmis paita mukanani Hakaniemen hallin Punaiseen Lankaan ja myyjä löysi minulle nämä napit välittömästi puseroa vähän aikaa katseltuaan. Napit eivät näyttäneet oikein miltään irrallaan, ja tuskin olisin ostanut niitä, jos paita ei olisi ollut mukanani. Mutta kun ne mallaili paikalleen puseron päälle, nehän olivatkin täydellisen väriset ja kokoiset! Tästä lähtien otan aina neuleen matkaan, kun menen nappiostoksille. Napit olivat itse asiassa aika kalliit, 2,70 e/kpl, mutta eivätkö vain olekin täydelliset?

Lopuksi sitten se ei-niin-kaunis työ. Appi käväisi pari viikkoa sitten, ja ovella mennessän mainitsi, että tekemäni sukat ovat kuluneet puhki. Vienosti toivoi samanlaisia. Minäpä otin heti oven sulkeuduttua langan ja puikot esiin, ja seuraavana päivänä valmistui tämä sukkapari.
Malli: Yarrow Ribbed Socks, Nancy Bushin Knitting Vintage Socks -kirjasta
Lanka: Online Supersocke 100, 60 g
Puikot: 2,5 mm (sukkien piti olla pehmeät, ja normaalisti neulon tästä langasta 2 millin puikoilla peltiä)
Koko: 41

Lanka käyttäytyi todella rumasti, läikitti värejä ja vieläpä eri tavalla toisessa sukassa. Mutta kun piti nopeasti saada valmista - eihän appea nyt voi sukatta pitää - ei auttanut ulkonäköasioiden antaa vaivata. Ensi kerralla sitten jotain nätimpää.

10 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Kyllä vain sopivatkin napit takkiin mainiosti. Siitä tuli täydellinen:)

Sukat ovat aina minusta kauniita vaikka värit läikittyisivät miten ja jokatapauksessa ne lämmittävät jalkoja juuri niin hyvin kuin niiden kuuluukin.

Hannaliini kirjoitti...

Voi, miten sievä Pikkuveli! Ja sukat lämmittävät varmasti, vaikka langat eivät väreiltään käyttäytyneetkään toivomallasi tavalla. Uudessa villasukassa on aina "sitä jotakin", oli se sitten kaunis tai ei ihan niin kaunis.

paivis kirjoitti...

Kaunis neuletakki.

Kisa kirjoitti...

Kaunis takki ja napit on kuin piste i:n päälle :)

Neili kirjoitti...

Kauniita molemmat.

Hepsi kirjoitti...

Upea Pikkuveli!

Taija K kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista!

ArualMaria kirjoitti...

Makeat värit takissa, ihana!

Minna kirjoitti...

Nätti takki! :)

Osaisko mummu kutasta tällasen jollain kivalla värillä?

https://www.hobbyhall.fi/p/fi/Luhta-Koysi-rahi-musta/295636/92306/92303/92304

On melko kallis tuolla mut varmaan sais aika halpana ite tehtyä? Jotain vanhoja lumppuja iskis sinne sisään.

Minna

Taija K kirjoitti...

Minna:
joo kyllä mummu varmaan osais, mutta ei kädet kestäis noin paksun langan neulomista, etenkin kun sen pitäisi olla puuvillaa.
t. anoppi