torstai 10. huhtikuuta 2008

Käärme veikeä, polskutteli veessä

Jämälankoja on taas tuhottu ja tällä kertaa oikein urakalla. Kävin käsiksi hankalimpiin nöttösiin, eli sellaisiin, joille en oikein voinut kuvitella mitään käyttöä. Ne olivat juuri sellaisia, joista niiden jäätyä jäljelle jostakin pohti, laittaisiko nysän roskiin vai vieläkö sen säilyttäisi. Pihinä ja nuukana ihmisenä en laita pieniäkään nysiä koskaan roskiin, vaikka olisi miten kauheaa lankaa, joten niitä kummia eri paksuisia ja kauheita jämiä oli sitten kertynyt. No, on tässä joukossa isompiakin määriä joitakin lankoja, mutta kauheita nekin olivat.

Tällainen käärme siis on nähnyt päivänvalon.



Käärme ei ole kovin pelottava, lähinnä se muistuttaa tällin saanutta. Sarjakuvissahan on aina hahmoilla silmät ristissä ja kieli ulkona, jos ovat saaneet tällin, ja pään yllä leijuu tähtiä. Tälle on tainnut käydä niin.

Pää on virkattu Sirdar Denim Ultrasta, josta olin tehnyt pipoja aiemmin. Kauhea lanka, ällöttävän tuntuinen ja typerän paksu mihinkään käyttöön. En taatusti osta toiste. No, nekin kerät, joita minulla on sitä ollut, on ostettu Menitan euron alekorista, joten suuri vahinko ei ole tullut.

Muuten käärmeessä on Novitan lankoja, Ainoa, Isoveljeä, Malibua, Valovilleä, Hippyä. Lisäksi on alpakkaa ja jotain vanhaa puuvillaa sekä 100 % villoja.

Kiärmes vei 92 grammaa ikäviä jämiä, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.



Tässä vielä kokokuva, johon yritin laittaa noita lankoja ylös huonoin tuloksin. Hyvä lelu tästä tuli Ahtille.

3 kommenttia:

möhönasu kirjoitti...

Kiva käärme :) Minäkin virkkasin jämäprojektiin puuvillalangasta käärmeen :)

Sipi kirjoitti...

Onpas hauska käärme :)

MysteryKnitter kirjoitti...

How funny snake!