maanantai 19. toukokuuta 2008

Revontuli tuli valmihiksi

Olin jo luopunut toivosta, että tämä valmistuisi joskus. Tässä hän kuitenkin on, ensimmäinen suurempi huivi on nähnyt päivänvalon. Kyllä olivat nurjat kerrokset työläitä, ja kun ei neuloessa nähnyt, mitä on tekemässä, meinasi usko loppua kesken. Mutta kyllä se nyt on hieno, kun on pingotettu. Mieskin sanoi, kun levittelin märkää huivia matolle, että onpa hieno. Hänkin oli myttyä ihmetellyt, että mikä se muka on ;o)

Lankana tavalliseen tapaan virolainen liukuvärjätty Sadamarketin yläkerran kaupasta. 5,5 mm pyöröillä vetelin, painoa huivilla on 180 grammaa. Upea se on, mutta en taida ihan heti aloittaa uutta huiviprojektia. Ohje löytyy täältä: Revontuli-huivi.

En vielä tiedä, mitä tällä teen, kun en usko osaavani sitä itse käyttää. Menee huivi hukkaan, jos sen kanssa nyhjään sohvan nurkassa. Nyhjäämiseen riittää fleecehuopakin.

Viime viikolla piipahdin pitkästä aikaa Vihreässä vyyhdissä. Oli ihania OnLinen raitalankoja. Huom! RAITAlankoja, ei pätkävärjättyjä. Olen jo sen verran oppinut, ettei pätkää enää minulle. Tuo vihreäsävyisempi on sitä paksumpaa supersockea, jota en ole ennen kokeillutkaan. Paksummassa kerässä on 150 g ja ohuemmassa 100, joten lankavarastoni kasvoi näistä ostoksista 50 grammaa. Kyllä, 50, luit oikein. Nimittäin kunnon varastonpitohan tarkoittaa sitä, että vanhimmasta päästä laitetaan siinä kohtaa ulos, kun uutta tulee sisään. Kiikutin siis Keuruun-tädille parisataa grammaa vanhempia sukkalankoja, jotka eivät ole onnistuneet tässä huushollissa puikoille pääsemään. Ehkä heitä kohtaa tädin luona parempi onni.


Huivin lisäksi jotain muutakin on valmistumaisillaan, vähän saumaa vielä ompelen. Muutapa ei tällä viikolla varmasti ehdikään, kun on viimeiset arvioinnit tehtävänä. Ysit ovat jo numeronsa saaneet, mutta kasit ja seiskat vielä uupuvat. Töitä olisi pinottain luettavana. Tänään nukuin päiväunia, huomenna urakoin! Nimim. "älä tee mitään tänään, minkä voit huomennakin jättää tekemättä".

4 kommenttia:

makepeace75 kirjoitti...

Tuo ruskea, laihempi kerä on just sitä samaa väriä, jota J osti mun SNY:lle. :o)

Hepsi kirjoitti...

Kaunis tuli Revontulestasi.
Minä sain tänään omat arvioinnit tehtyä ja todistuksetkin jo tulostin. Muiden luokkien totarit jäi vielä odottamaan, kun eivät olleet vielä valmiit.
Sain myös suunniteltua syksyn lomautukset - juu, meillä on täällä sellaista meininkiä...
Mutta nyt siis jo töiden puolesta alkaa helpottaa.

Sipi kirjoitti...

Upea on huivi-tuo revontuli mulla on vielä kokeilematta :)

MysteryKnitter kirjoitti...

So nice yarns! Lovely scarf!