sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Vihreätä puuvillaa

Nyt on nyörit kiinnitetty ja lapsen kietaisupaita on valmis. Tennesseetä kului 3,5 mm puikoilla neuloessa 210 grammaa.

Tässä vielä lähikuva kiinnityksestä. Ihan siis ohjeen mukaan neljällä silmukalla ainaoikeaa 30 cm molemmille puolille. Sisäpuolellakin on toista leparetta kiinni pitelemässä pienet pätkät punottua nyöriä. Minusta tästä tuli ihan kiva, vaikka onkin tällainen tyypillinen Novita-malli: helmassa muutama kerros aina samanlaista pitsiä ja sen jälkeen sileää ;o) Näitähän olen itsellenikin tehnyt, kuten tästä ja tästä näkee.

Viime kesänä aloitin innolla toistakin vihreätä puuvillaneuletta, mutta se jäi tauolle, kun sillä ei ollut kiire ja kaikilla muilla oli ;o) Nyt kaivelin tämän lähes valmiin neuleen naftaliinista, josko sen seuraavaksi viimeistelisin. Kiire sillä ei ole vieläkään, sillä sen on tarkoitus olla valmis elokuun lopussa. Ahdin 1-vuotissynttäreille nimittäin. Kyllä tuntuu Mandarin Petit pehmeältä sormissa Tennesseen jälkeen..

Raglankavennuksissa siis mennään, kohta alkaa kaula-aukon teko. Sen jälkeen jotain nappilistaa ja sen sellaista.

Eilen esiteltyä army-sukkaakin olen jatkanut, toinenkin sukka on kohta kantapäässä. Mutta sukkien tekeminen kaipaa aina rinnalleen jotain muutakin, käy turhan tylsäksi muuten. Katselin tuossa sukkalankavarastot läpi, ja näyttäisi olevan enää kaksi iskemätöntä 100 g kerää pätkävärjättyjä. Raitalankoja oli sitten vähän enemmän...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita ovat molemmat!
Onneksi Blogilista toimii taas!

MysteryKnitter kirjoitti...

I am sure the princess will like the new garment.