sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Ostoksia uudesta lankakaupasta

Oulunkylään eli tuohon ihan naapuriin on avattu uusi lankakauppa, kuten jo koko neulova maailma tietäneekin. Hirveän kivaa, tai sitten hirveän huono juttu.. Aiemmin on aina pitänyt erikseen lähteä lankakauppaan (ellei lasketa nettikauppoja). Mikään keskustan ja Hakaniemen kaupoista ei ole varsinaisten kulkureittieni varrella, joten aina on ollut tehtävä erikseen asiaa kauppoihin. Oulunkylä sen sijaan on tuossa aivan lähellä, yhden juna-aseman päässä ja vielä kävelymatkankin päässä. Anoppikin asuu siellä. Voi siis joutua usein käymään ostoksilla?

Ensi visiittini tein kauppaan viime viikolla, olisiko ollut keskiviikkona. Kaupassa meinasi kyllä ihan seota, kun hitaasti hyllyjen väleissä edetessäni tajusin, kuinka paljon siellä on lankaa. Olin oikein vaikuttunut määrästä, mutta myös lankojen hinnoista yllätyin positiivisesti.

Tässä Trekking Hand Artia, väri Jamaica. Outo värivalinta minulle, tuo oranssi, mutta ilmeisesti syksyn harmaus saa kummat värit kiinnostamaan. Viking Froyaa ostin vain pienen kerän, siitä saapi pienet sukat tai lapaset.



Ostin myös tällaista sukkalankaa, Järbogarnin Mellanraggia (kai tuo on langan nimi?), kun oli niin houkuttelevan väristä. Violettia ja ruskeaa. Hinku olisi kova aloittaa tästä jotakin ;o)



Sekoilin myös pussilankojen osastolla. Nämä Marks & Kattensin Icelandit olivat kahden euron pusseissa, aina kaksi kerää per pussi. Otin neljä kerää yhteensä. Näitä olen jo alkanut neuloa.



Kiva kauppa siis, suosittelen raahautumaan paikalle kauempaakin. Kassalla sai kanta-asiakaskortin eikä tarvinnut antaa henkilötietoja mihinkään, sekä sain yhden kerän Icelandia kaupanpäälle. Kerä oli eri värinen kuin itselleni ostamani, joten laitoin sen Käksän arpajaispalkinnon mukaan. Täältä voi käydä katsomassa, mitä Käksälle lähetin.

Tässä vielä kuva kankaanpainoharjoituksista. Löysin kirjakaupan alesta Nalle Puh -aiheisia sapluunoita, joita nyt ei ihan tähän tarkoitukseen ole tehty, mutta melko hyvin toimi. Sapluunat on lapsille piirtämiseen tarkoitettuja, ja painoväriä oli vähän vaikea saada paksusta muovista tehdyn sapluunan jokaiseen koloon. Paita on jo luovutettu eteenpäin Ahdille, vaikkakin on vielä liian suuri.


Nyt katsomaan Idolsia. Neulon samalla hanskaa.

3 kommenttia:

Makepeace75 kirjoitti...

Juuri tuota saman väristä Järbon sukkalankaa olen hipelöinyt jo monesti, mutta jättänyt ainakin toistaiseksi ostamatta. Jos siinä korissa eli olisi sitä "tältä se näyttää sukkana" -kuvaa, olisin jo ostanut.. Jotenkin ne värit näyttävät siinä kuvassa kauhean teräviltä. Ja minäkin ostin silloin itselleni epätyypillisesti Jamaicaa, kun oli niin harmaata muuten. :DD Icelandista (sini-ruskeasta) sain juuri valmiiksi parin lapasia pukin konttiin; ne pitäisi kohta laittaa Räveltämöön.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, olisin kiitollinen osoitetiedoista Oulunkylän uutukaiselle. Oulunkylän kieppeillä poikkeilen silloin tällöin, niin tietysti jo kannatuksen vuoksi on lankaa käytävä hakemassa (varastossani on 10 kg tällä hetkellä - eli olen aika kohtuullinen 'kannattaja' =D)

Anonyymi kirjoitti...

Kävin minäkin siellä Ogelin lankakaupassa tänään ja arvattavin seuraamuksin.
Se lankakauppa on Ogelissa eli siinä kauppakeskuksessa, siellä keskikäytävän toisessa päässä, missä apteekkikin.
Ja 29-30.11 klo 10-16 on sitten se Fashion Housen ystävämyynti Oulunkylässä, Mikkolankatu 1 ja tuo samainen lankakauppa on sielläkin edustettuna.