torstai 22. tammikuuta 2009

Valkoista vauvalle

Terveisiä sairaslomalta. Flunssan kourissa täällä kärvistelen. Nuha alkoi maanantai-iltana ja tiistaina oli jo sitten niin karmea olo iltapäivästä, että sairaslomalle oli jäätävä. Neuloa ei ole juuri jaksanut, mutta maanantai-iltana sain viimeisteltyä pari pientä työtä.

Tässä ensinnä vauvan myssy.



Malli: Lentäjän lakki, Moda 1/2009 (malli nro 55)
Koko: pienin, eli 0/6 kk
Lanka: Sirdar Snuggly, 32 g
Puikot: 3,5 ja 4 mm

Muumi-napit löytyivät omasta varastosta, jonkin kangasostoksen ohessa olen ne huuto.netistä ostanut.



Toisena valkoisena työnä valmistuivat villapöpät.


Malli: se tuttu, Pöpät Ullasta
Koko: toiseksi pienin
Puikot: 4 ja 5 mm
Lanka: virolainen hahtuva, 70 g

Vaikka olenkin tässä neulonut vauvaneuleita ja saan pian toisen lapsenlapsen, silti minua on ärsyttänyt viime aikoina neulelehdissä vauvaneuleiden määrä. Miksi joka ikisessä numerossa on monta sivua samankaltaisia vauvaneuleita? Olisi vaikka niitä vähän isompien lasten neuleita joskus. Tuntuu, että joka toinen numero on jonkinlainen vauvaneule-extra. Tämäkin Moda 1/2009, joka edessäni paraikaa on, sisältää monta ihan samanlaista neuletta, joita on ollut muissakin lehdissä ja Modassa aiemmin. Vierekkäisillä sivuilla (s. 64 ja 65) on kaksi muka eri mallia, mutta niissä on vain kaulus erilainen. Eikö toisen paidan mallineule edes voisi olla erilainen? Ja ne malleissa käytetyt langat. Onko jokainen malli pakko toteuttaa samasta langasta? Ilmeisesti on, ohjeetkin kun varmasti tulevat langanvalmistajilta, mutta saan kai silti ärsyyntyä tästä ;o)

Nyt lähden takaisin peiton alle enkä ärsyynny enää muusta kuin siitä, että räkäliinat alkavat loppua.

7 kommenttia:

hekku kirjoitti...

Olipas kiva lakki! Kuulin eilen lähipiiriini tulevasta vauvasta ja mietinkin, että mitähän tulokkaalle tekisi.. Taisit ratkaista pulman :)

Oon samaa mieltä noista vauvaohjeista. Niitä on ihan liikaa ja liian samanlaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen samaa mieltä noista vauvaneuleiden ohjeista. Alkoi uusimman Modan saavuttua ärsyttää niin, että laitoin nettisivun kautta palautettakin asiasta. Samankaltaisia malleja ja samoissa laimeissa väreissä... Eikö mitään muuta muka löydy. *marmatimarmati* Vastauksena sain automaattityylisen vastauksen "kiitos palautteesta, toimitamme kommenttisi eteenpäin" (tai jotain tuonnepäin). Katotaan, vaikuttaako mitään.

Tietenkin vois auttaa, jos joku muukin antaisi palautetta (http://www.modalehti.fi/palaute)

Taija K kirjoitti...

Sari: hyvä ajatus, laitanpa palautetta saman tien!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo lakki on tosi makea, muuminappi kruunaa kaiken. Minäkin voisin käydä antamassa palautetta modalle ihan periaatteen vuoksi, vaikken lehdistä neulokkaan.

Makepeace75 kirjoitti...

Hauska lakki ja söpöt napit. Pikaista paranemista! :o)

puikkotiikeri kirjoitti...

Tuo on kyllä totta, mitä vauvaneuleista sanoit. Sitäpaitsi, vauvan eka vuosi (noin kokoon 80cm asti) menee niin hurjaa vauhtia, ettei siinä kovin montaa neuletta kerkeä pitämään/neulomaan. Mieluummin olisi juuri painotettu leikki- ja kouluikäisten neuleisiin. :) Ja modassa nuo vauvaneuleet on aina suunniteltu niille yksille ja samoille luxus-dk-langoille...

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen myssy!
olen samaa mieltä noista vauvaneuleohjeista. Juuri sen takia en ostanut uusinta Modaa. Miun lähipiirin lapset ovat jo isompia ja yritäpäs etsiä heille sopivia ohjeita!