keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Aartehia

Käväisin sunnuntaina kässämessuilla Vanhassa satamassa äidin kanssa. Ostokset jäivät aika vähäisiksi, mikä oli luultavasti vain hyvä asia. Viime aikoina olen keskittynyt lähinnä lankojen osteluun ja neulominen on jäänyt vähemmälle.

Ostin (taas) ShibuiKnitsin sukkalankaa, mutta nyt ihan tiettyä tarkoitusta varten. Teen itselleni Villasukan Lyhde-hansikkaita samaisesta langasta, ja innoistuin ajatuksesta, että mieskin voisi tahtoa uudet hanskat. Mustaa siis, se on aina varma valinta miehen asusteisiin. Kuvassa on myös nappiloota, jonka äiti toi minulle. Lootassa on kaikki ne vanhat napit, joilla tenavana leikin. Nyt voin leikkiä niillä taas...



Tässä kuvassa ovatkin sitten muut viime aikojen lankaostokset, nimittäin Wollmeiset. Ketä tästä saa nyt syyttää, että tammikuun lopussa Wollmeiseen tutustuneella on sitä jo lähes kilo? Räveltämöä jos syyttää, menee kollektiivisesti useammalle henkilölle eikä taakka liene kellekään liian suuri.


Aquarius, Hortensie, Jeton, WD Campari piccolo ja WD Zenzi. Twiniä eli sukkalankaa kaikki. Lääh, nää on ihania!

Olen harrastanut myös rankaisutoimenpiteitä lankaostojen johdosta: olen joutunut neulomaan Seiskaveikan jämistä pienet sukat sekä Opalin ja Regian jämistä pienet lapaset. Hyi miten rumia tuli. Seuraava rankaisutoimenpide on - joku päivä - langanpätkien päättely jämälankaneuleista. Siitä riittää rankaisua vähän varastoonkin, on niitä pääteltäviä sen verran paljon.

6 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Wau, mitä aartehia! Wollmeiset on ihania!

Neili kirjoitti...

No, erilaisia konsteja mielenrauhan palauttamiseen,,,

Maartsi kirjoitti...

Jaahas, tarvitset taas kerimisvehkeitä :). Aquarius näyttää olevan minun nykyistä makuani, joten jos et sille keksi käyttöä, niin... ;)

Zelda kirjoitti...

Hihii, ällös masennu. Oma Wollmeise-ähkyni vain pahenee, joten jos siitä voi johtopäätöksiä vetää, niin....;)

Epa kirjoitti...

ihanaisia wollmeisejä!

MysteryKnitter kirjoitti...

Lovely yarns!