torstai 13. toukokuuta 2010

Köh köh KYH

KYH tulee, olenko valmis? No en ole, kun on keskeneräisiä läjä, eikä neulominen ole oikein maistunut viime aikoina. Yritän siis toukokuun ajan saada keskeneräisiä valmiiksi tahi edes valmiimmiksi, jotta voi sitten hyvillä mielin KYHäillä.

KYH on siis kesäyön hullutus, joka oli viime kesäkuussa ensimmäistä kertaa. Siinä aloitetaan kesäkuun alusta juhannukseen saakka yksi työ joka päivä. Tänä vuonna "kilpailusarjoja" on kaksi, yleinen sarja ja sukkasarja, ja minä ajattelin tänä vuonna olla entistä hullumpi ja käydä käsiksi sukka-KYHiin. Aloitan siis kesäkuussa 26 sukat, joiden tulisi olla valmihina heinäkuun loppuun mennessä. Aion kyllä vähän fuskata tekemällä mm. pieniä sukkia osaksi ja osaksi paksuilla puikoilla tehtäviä tossukoita. En myöskään aio tehdä kaikkia sukkia 2 millin puikoilla, vaan aion käyttää puikkoja aina 2 millisestä 3,5 millisiin. Sukkain teon lisäksi tavoitteeni on saada kaapista pois viimeiset 7veikan jämät. Samaten jotain muuta paksuhkoa lankaa on, ja ohuiden jämistä aion pieniä sukkia.

Pitääkin hyvissä ajoin tehdä suunnitelma, ettei vain hyvää neulomisaikaa kulu kesäkuussa suunnitteluun!

Ensi kerralla lupaan blogata jotain valmista, tai sitten bloggaan seuraavan kerran vasta KYHin alettua, kun on jotain kerrottavaa siitä. Hyviä KYHäilyyn valmistautumisia kaikille!

4 kommenttia:

Scaritsa kirjoitti...

Kiva, kun on muitakin sukkahullutukseen tulijoita, niin voi kurkkia kohtalontovereiden kuulumisia :). Tempaus oli viime vuonna niin mukava, että olen oikein odottanut, milloin saa taas aloittaa. Leikkimieli mukaan, niin ei mene puurtamisen puolelle :)

iso gnu kirjoitti...

Viime kesänä en uskaltautunut mukaan ja tein kateellisena sitten ihan ikioman hullutuksen itselleni eli kesälomahullutuksen. Nyt kaiken vauhdin keskellä ilmoittauduin mukaan, mutta sukkasarjaan en uskaltanut. Puikot ei riitä.Ehkä ensi vuonna!

Zelda kirjoitti...

Minun teki kyllä myös mieleni tuohon sukkahullutukseen lähteä, mutta purin hammasta ja poskeani ja sain näpit pidettyä irti. Vietän siis varjohullutusta kaikkine keskeneräisine sukkineni;)

Puffala kirjoitti...

Heh, tästä tulee hauskaa. :)
Itsellänikin on tuolla listaa mitä puikoille olisi tulossa, pitää vain jotenkin koordinoida aloitusjärjestys, ettei varusteet (=puikot) ole päivän "säähän" sopimattomat! :)

Hauskaa KYHäilyä!