tiistai 16. marraskuuta 2010

KYH-sukat valmiina

Joulu lähestyy, onkin jo aika saada käsistä pois viimeiset Kesäyön hullutukset. Tässä siis esitteillä kaksi viimeistä sukkaparia - osallistuin sukkasarjaan. Kaikki 26 aloitusta kesäkuun alusta juhannukseen tein, mutta osa sukista on päätynyt purkuun, osa heti alkutekijöissään, osa ensimmäisen varren valmistuttua.

Kummassakin sukkaparissa oli alun perin jokin hieno mallikin, jota oli aikomus noudattaa. Huomasin kuitenkin, ettei tuosta tummemmasta langasta mikään malli erottuisi, joten muutin joustimen jälkeen taktiikkaa ja tein ihan perussukat. Nämä jäävät itselleni. Myös pitkävartisemmissa sukissa oli aluksi mallisuunnitelma, mutta lopulta päädyin tekemään nekin aivan hatusta.



Malli: perus, varresta aloittaen
Lanka: turkooseissa Step 86 g, tummissa Trekking hand art, väri Provence (555) 72 g
Puikot: turkoosit 2 mm, tummat 2,25 mm
Koko: 38

Seuraavaksi aion keskittyä joihinkin jouluneuleisiin, vaikka mitään lahjatehdasta en aio pystyttää. Siihen ei aika riitä, eikä ole oikeastaan ideoitakaan. Kesken on pari juttua, joista toinen valmistuu hyvää vauhtia ja toinen on taas ollut naftaliinissa jo kuukausia. Mutta näistä kuulette lisää tuonnempana, jos mitään kuulemista on.

5 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Oih, minun varjo-KYH:ni valmistuneet ovat 6/26. Ei puhuta niistä lopuista sukista, ainakaan vielä. Tuo alemman postauksen myssy on upea!

Lime kirjoitti...

Tulin tänne jatkamaan jalkapallokeskustelua :) . Mun oikea suosikkijoukkueeni on Leeds, koska mieheni oli sieltä kotoisin. Ylipäätänsä kannustan pohjoisen joukkueita, paitsi ManUa, joka on suuri inhokki. Siten City on jonkinlainen kakkossuosikki. Käytiin vanhempien kanssa lokakuussa Mansessa katsomassa City-Arsenal -peli. Kivaa oli, vaikka hävittiin 3-0. Kaulaliinaan tuli vahingossa Cityn värit :) .

KristiinaS kirjoitti...

Sukkia minäkin täällä tikuttelen, ihan vaan itselleni.
Tuota edellisen kirjoituksen berettiä jo ihailinkin täällä, pitäisköhän semmonen tehdä.

Annaliisa kirjoitti...

No niin, täällä odotellaan, että viikottaisit blogiasi vai kuukausittaisitko sen piti olla?

Annaliisa kirjoitti...

aupermar