tiistai 7. joulukuuta 2010

Tallinnan valot

Ei saa kuulemma puhua blogin päivittämisestä, ellei päivittäin päivitä. Minun on nykyisellään mahdoton puhua siis myöskään viikottamisesta, kuukausittaminen lienee ainoa sopiva termi. Kuukausitetaanpa nyt sitten hieman erikoisilla Tallinna-kuvilla, kun neuleaiheita ei ole. Olen kyllä neulonut, mutta hyshys-asioita ja erittäin vähän niitäkin. Aika hurahtaa johonkin ihan muuhun, enkä edes viikonlopun Tallinnan reissuun MUISTANUT ottaa neuletta mukaan.

Tallinnassa oli paljon jouluvaloja. Sää oli huono, lumipyry oli sielläkin jo alkanut, joten kuvailin pääosin liikkuvasta autosta. Hienoja taidekuvia!












Luulenpa, että blogin päivitykset (eikun kuukausitukset) ovat nyt tässä jouluun asti. Tekeillä on kaksi joulujuttua, jotka vievät kyllä kaiken liikenevän ajan, jos riittääkään. Lisäksi tekeillä on kaksi sukkaparia, joista toinen oli jo melkein valmis kun huomasin, että pipo on ollut normaaliakin kireämmällä toisen sukan kohdalla ja ne ovat ihan eri kokoa. Niitäpä työmatkoilla nitkuttelen vähitellen.

Nyt tuntuu kyllä flunssakin iskeneen. Varoittelin jo työkaveria, että saattaa joutua sijaistamaan illan tuntini, jos tästä kuume nousee. On vähän sellainen olo.

Iloista joulun aikaa kaikille, nähdään joulun jälkeen!
(Aion kyllä lukea teidän muiden blogeja.)

7 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Kiitos samoin!

Anitta kirjoitti...

Minusta päivittäminen tarkoittaa päiväntasalle saattamista. Päivitetäänhän sitä esim työkokemus- ja koulutustietoja eikä suinkaan joka päivä.
Minä en päivitä päivittäin vaan silloin kun tuntuu, että on jotain muistiinlaitettavaa tapahtunut.

Taija K kirjoitti...

Anitta, totta puhut!
Eipä tuota "kieltoa" vakavissaan sanottukaan, isäni vain höpötti kuten tavallista =D

kio kirjoitti...

Rauhallista Joulun aikaa!

Zelda kirjoitti...

Lämpöistä Joulua toivottelee Taigan väki:)

Kaisa kirjoitti...

Syttyy ikkunalla joulunvalot
loistaa tähdet, tuoksuu joulupuu.
Hangen alle peittyy maat ja salot.
Kiire mainen hetkeks’ unhoittuu.
Avaa sydämesi joulun tulla
etsi todellista joulun tunnelmaa.
Huolet maalliset vaik ois sulla
joulurauha mieles valloittaa.

Ihanaa joulua!

Eila kirjoitti...

Hyvää joulunaikaa:)