keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Lahjonta-asioita

Onnellista uutta vuotta kaikille!

Vielä on jouluasioita raportoitavana. Ja lankaostoksia tunnustettavana. Saimme miehen kanssa tällaisen korin joululahjaksi. Minä omin korin itselleni ja olen tunkenut sen jo täyteen lankaa, kuten näkyy, mutta jouluaattona tämä oli täynnä juustoja, keksejä, viiniä yms.



Korissa on tuollainen kiva sisuskangas, joten ei tätä raaski kauppakoriksi ottaa. Lankoja siinä on hyvä säilytellä. Korissa olevilla Rowanin Felted Tweedillä ja Hjertegarnin Blend Bamboolla lahjoin itse itseäni. Rowanista tulee yksi salajuttu, Blend Bamboosta tod.näk. tiskirättejä. Siksi ostin eri värejä kasan.

Joulupukille asti oli välittynyt tieto, että leipominen on alkanut kiinnostaa tässä osoitteessa. Sainkin tällaisen Kotilieden joulu -kirjan, jossa on erilaisia jouluaiheisia ohjeita. Pääosin ohjeet ovat ruokaan liittyviä, ja leivontaa on erityisen paljon. Miltä kuulostavat Mustaherukka-suklaaleivokset? Entä Hyydytetyt Irish Coffee -leivokset? Chilisuklaamuffinit?



Kirjassa on myös jokunen käsityöohje, mutta ei sillä saralla mitään mullistavaa neulefriikeille.

Harmaata arkea -blogista löysin kivan korun, johon nyttemmin on myös ohje kirjoitettu. Aloin heti matkia ja virkata palleroita. Ostin myös isoja puuhelmiä, jos niitä laittelisi Norosta virkattujen pyörylöiden kanssa pötköksi.


Ja lopuksi paljastus: kun luet tätä - tai ainakin kun tämä ilmestyy - minä olen täällä. Kuten niin moni muukin suomalainen.

3 kommenttia:

Tellu kirjoitti...

Kiva kori ja sisältö. Mimä olen ostanut itselleni pari samanlaista pientä koria tarkoituksena tuunata niitä joululahjaksi, mutta tuolla ne vielä odottavat tuunaajaa :)

Nyt on mainio aika lomailla lämpimässä. Hyvää vuoden jatkoa!

outi kirjoitti...

Esittelehän koru sitten, kun palaat lämpimästä ja saat korusi valmiiksi. Mukavaa lomareissua!

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsi vaati Pohjois-Suomea ja Ahvenanmaata vuonna 1915. Korvaukseksi tarjosi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin maamme haluaisi." Syntyisi suur-Ruotsi ja pohjoissuomalaiset joutuisivat ruotsalaistamisen uhreiksi. Tohtori Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa.

Ruotsin Rotubiologinen instituutti toimi vuosina 1921-1976. Sen ensimmäiset uhrit olisivat todennäköisesti olleet Ruotsiin liitetyt pohjoissuomalaiset.

http://lyyxem.freehostia.com/teljo.htm


"Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia." - Veikko Heiskanen


Veikko Heiskanen oli geofyysikko ja geodeetti. Maalaisliiton kansanedustaja 1933-1936. 1935 sai eduskunnassa lain sukunimien suomalaistamisesta (Lex Heiskanen), jolla 250 000 suomalaista muutti vierasperäisen sukunimensä suomalaiseksi. Ohion yliopistossa 1950-61 Veikko Heiskanen johti tiedemiesryhmää, jonka salaisena tehtävänä oli laskea mannertenvälisten ydinohjusten tarkkoja lentoratoja ja osumatarkkuutta.


http://lyyxem.freehostia.com/lehti-2-1937.htm