torstai 20. maaliskuuta 2008

Satu mopon korjaamisesta - eikun karkaamisesta

Olipa kerran naisihminen, joka tuli töistä suoraan Erottajalle bussilla ja lähti haahuamaan epämääräisesti kaupungille päinvastaiseen suuntaan kuin kotiin. Miksi mennä kotiin, jos tietää, ettei siellä ole ketään vielä moneen tuntiin?

Naisen mielessä pyöri epämääräisesti eräs lanka ja epämääräinen ajatus neuleesta. Epämääräisyys ei hälvennyt vielä lankakaupan ovellakaan, jonne jalat johtivat, vaan nainen oli siellä niin kauan, että myyjät ehkä jo luulivat hänen tunkevan hyllyjen välissä lankoja kassiinsa. Hän tutki kaikista tweedmäisistä langoista tehtyjä mallitilkkuja, venytteli niitä ja tunnusteleli sormissaan, mietti kenties, montako vyyhteä tai kerää sitä tarvittaisiin. Rowanin Summer tweedin kohdalla hän kävi useasti, sillä se oli se lanka, joka oli etukäteen pyörinyt hänen mielessään. Kevätauringon lämmittäessä se tuntuikin yhtäkkiä liian paksulta, eivätkä väritkään vieneet mukanaan vaan tuntuivat kovin epämääräisiltä.

Toisessa hyllyssä oli hieman samankaltaista mutta ohuempaa lankaa, jota nainen myös sormeili. Hintakaan ei ollut niin paha kuin Summer tweedin. Nainen päätti ostaa Dropsin Silke-tweediä. Tällaista auringossa kimaltelevaa. Hän osti sitä muutaman kerän.


Lankapussin kanssa nainen hypähteli keveästi katua ensin ylös ja sitten alas, kunnes kompastui johonkin Hobboks-nimisen täysin tuntemattoman liikkeen kohdalla ja horjahti ovesta sisään. Liikkeessä oli kirjoja sinne tänne sijoiteltuna, ja nainen vaelteli niiden joukossa päämäärättä. Summamutikassa hän tarttui johonkin teokseen, jonka vei kassalle ja maksoi: 101 Designer one-skein wonders. Myyjälle hän kertoi epämääräisesti kuulleensa (ja liittyneensä) huhtikuisesta jämälankaprojektista.


Jotenkin epämääräisesti tähän kuvaan on tunkenut myös Pomatomus-sukan alku.

3 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Mukavasti tarinoitu satu!

Midori kirjoitti...

Ihana juttu! Noinhan se neulojan päivä joskus menee. :-D Pomiksenalku näyttää tosi hyvältä!

MysteryKnitter kirjoitti...

Upea seikkailu!