Sukkapohdintaa

Minäkin vastaan vihdoin Neulontain sukkakyselyyn eli pohdiskelen tapojani sukanneulojana.

Minulla on lähes aina tekeillä sukkapari, tällä hetkellä Pomatomukset. Teen sukkia oikeastaan milloin mistäkin syystä. Pomatomukset ovat puikoilla siksi, että on kaunista lankaa ja olen nähnyt samasta langasta tehtyjä Pomatomuksia = minäkin haluan. Baijerilaissukat tein, koska halusin kokeilla, osaanko niin monimutkaista. Samalla sain pidennettyä pinnaani. Joskus teen sukkia, koska se on kiva lahja, joskus siksi, että tarvitaan jonnekin mukaan pieni ja helppo työ. Siis miten milloinkin, mutta harvemmin ihan todelliseen tarpeeseen. En muutenkaan juuri neulo niin, että jotakin ihan tosissaan tarvitsisin, koska silloin neulomisesta tulee pakkopullaa. En siis pidä deadlineista neulonnassa.

En ole myöskään harrastanut sukkien jemmaamista. Jalkaan menevät heti, tai lahjaksi. Toisaalta en ole sillä tavalla sukkaneuloja, että niitä julmettuja määriä syntyisikään. Tänä vuonna on tainnut valmistua kahdet sukat, toiset menivät lahjaksi ja toiset on olleet omissa jaloissa.

Pidän eniten ohuista sukkalangoista, mutta se ei tarkoita sitä, että neuloisin vain niitä. Ohuista langoista tulee mieluisimmat sukat omaan jalkaan, koska haluan käyttää sukkia aina ja kaikkialla, siis niiden on mahduttava kenkiin. 7 veljestä on myös usein käyttämäni sukkalanka, ehkä siksi, että sitä on kaapissa iso säkki, ja siitä tulevat esim. lahjasukat nopeasti.

Raitalangoista teen ehkä mieluiten tavissukkaa, ja muutenkin mallikuvio saa olla aika iisi. Esim. ne baijerilaiset olivat hieman liian tarkkaavaisuutta vaativat makuuni, ja siksi eivät tahtoneet tulla valmiiksi. Toisaalta viimeksi valmistuneissa Stansfieldeissa oli liian helppo tai oikeammin liian lyhyt mallikuvio, ja se kävi puuduttavaksi. Pomatomuksissa tuntuu olevan makuuni sopiva mallikerta, sillä siinä ei tarvita ohjetta sen jälkeen, kun kuvion on sisäistänyt, mutta silti se vaihtuu koko ajan ja on mukava seurata kuvion edistymistä. Yleisesti ottaen neulonnassa saa olla pitsiä ja kuviota, mutta sen tekeminen ei saa olla sillä tavalla hankalaa, että joutuu vääntämään ja kääntämään ja tuskailemaan, kuten esim. oikealle kallistuvan lisäyksen kanssa Stansfield-sukissa joutui.

Tavissukkia teen omasta päästä, mutta pidän kyllä kovasti ohjeista, ei tarvitse miettiä. Tavissukkien silmukkamääriä vakoilen jostakin ohjeesta vinkiksi tai sitten katson vanhasta sukasta. Omasta päästä ja itselle tehdyt sukat aloitan yleensä varpaista, koska silloin saan jotenkin istuvamman sukan aikaan ja voin vaikkapa käyttää langan kokonaan. Tekemisen kannalta ei ole väliä, mistä päästä aloittaa. Varpaista aloitettuihin sukkiin tulee jostain syystä automaattisesti tiimalasikantapää, varresta aloitettuihin taviksiin se perinteinen. Tykkään kummastakin, mutta tiimalasi sopii jotenkin tyyliltään paremmin ohuista sukkalangoista tehtyihin, kengässä pidettäväksi tarkoitettuihin sukkiin.

Toisen sukan syndrooma ei ole juurikaan vaivannut, ihan vain se normaali kyllästys ja muiden töiden edelle kiilaus. Sukkaniksejä minulla ei taida olla jaettavaksi, mutta jos teen sukkaa omasta päästä, teen aina molempia yhtäaikaa, jolloin pysyvät lisäykset yms. mielessä. Ylöshän en todellakaan kirjoita ;o)