lauantai 13. syyskuuta 2008

Kankaan hamstrausta

Kerta ei saa ostaa lankaa, ostetaan sitten kangasta, eikö? Nämä on viimeaikaisia Huuto.net-ostoksiani. Tuo päällimmäinen kukkakangas oli hieman vikaostos, sillä ei siitä voi tehdä sitä, mitä aioin. Siitä piti tuleman uusi päällinen työtuoliimme, joka on ruma, läikikäs, väärän värinen ja kaikkea muutakin. Kangas on siihen tarkoitukseen liian ohutta, ja lisäksi mies ilmoitti, että ei käy. Ehkäpä päällinen tuleekin tuosta alimmasta viidakkokankaasta, mikäli raaskin ylipäänsä mihinkään sitä käyttää. Hienointa mielestäni on tuo kissakangas, jota nyt ei ainakaan raaski mihinkään käyttää ;o)



Vaikka en raaskinutkaan, näpersin silti yhden kissapalan näihin kuvattavaksi liian kiiltäviin kehyksiin. Yksi kissa mahtui juuri sopivasti istumaan keskelle kehystä, ja tästä tuli oiva lahja ensi perjantaina ystäville vietäväksi. Heillä on kissoja, mitä ei varmaankaan ollut vaikea arvata.



On täällä vähän neulottukin. Yksi lapsen paita on päättelyitä ja koristeen ompelua vaille valmis, mutta eivät huvita yhtään. Lisäksi jouduin ottamaan sen kuuluisan bambupaidan uudelleen työn alle, koska sen nappisysteemi ei kuitenkaan ollutkaan hyvä. Tuolla sekin läjässä odottaa, että jaksaisin käydä toimeen. Nyt on kumma vaihe menossa, kun ei huvita saada mitään valmiiksi, ei huvita aloittaa mitään uutta, mutta ei kyllä oikein huvita jatkaa entisiäkään. Mistäs nyt tuulee?

Tällaisen pienen Sukkasadon korjaamisen kyllä aloitin eilen, kun piti saada tekemistä elokuvan ajaksi. Vauvan tossu siinä on tulollaan Jaegerin Baby Merinosta.



Yo-kokeet alkoivat eilen äikän tekstitaitokokeella, joten ylppäreitten parissa vietän seuraavat pari viikkoa. Ehkäpä siis on itsesuojeluvaistoa tämä, ettei niin tee mieli neuloa kaiken aikaa. Jäisivät pian työt tekemättä. Ahtikin on muuttamassa ja koska vanhemmillaan on maalaus- ja muuttopuuhia, on saatu myös Ahtia hoitaa. Huomenna Ahti tulee taas leikkimään mummun ja papan kanssa.

1 kommentti:

hekku kirjoitti...

Kivoja kankaita! Varsinkin tuo kissikangas pisti huohottamaan :)

Ja sun tekemä taulu on niin kivan näköinen, että huomautan huomaamattomasti rivien välissä kahden viikon päässä olevasta merkkipäivästäni :p