lauantai 6. syyskuuta 2008

Varo, hirviö ja muutakin

Toivottavasti lukijoissani ei ole heikkohermoisia, koska en halua syytettä ihmisten pelottelusta. Parvekelasissa meille sisään kurkki tällainen hirvitys. Heinäsirkka tuo taitaa olla, mutta enpä ole koskaan ennen näin läheltä ja selvästi moista nähnyt. Sain lasin takaa ihan rauhassa räpsytellä siitä kuvia, eikä se ollut moksiskaan. Pesin parvekelasit ja jouduin oikein hätistämällä hätistämään otuksen pois, ettei se olisi tullut parvekkeen puolelle. Muutenhan meille kyllä olisi saanut tulla kylään, mutta kun lasit ovat yleensä aina kiinni, raukka ei olisi päässyt enää pois. Kuvassa sirkka näyttää valtavalta, mutta siis noin kolme senttiä pitkä se oli.



Ja sitten neuleasiaan. Ensimmäiset Sukkasato-sukat ovat valmiit. Joululahjapussiin nämä menevät.



Lanka: Regian sukkalankaa Kaffe Fassettin värein (Mirage Color Caribbean), lisäksi vauvankakan väristä Novita Nallea terien raitoihin, kulutus yhteensä 38 g (Regiaa 32 g)
Malli: omasta päästä
Koko: 23-24
Puikot: 3 mm sukkikset

Nyt vasta tietoja tänne naputellessa huomasinkin, että vyötteessä lukee Regia 4-fach haltbar mutta myös 6-fädig. Onko tässä ristiriita vai ymmärränkö jotain väärin? Joka tapauksessa lanka on Nallen vahvuista ja siksi Nallen jämä jostain 90-luvulta sopi hyvin jatkeeksi. Kuvista ei ehkä näe kunnolla, mutta tuossa Regiassakin on ruskeita kohtia, jotka ovat melkolailla samaa väriä kuin Nalle.



Toinen valmistunut työ on tämä lapsen raitapaita. Paita on ollut valmiina neulontaosuudelta jo pitkään, mutta kun sillä ei ole kiire - käyttäjä syntyy helmikuussa - viimeistelykin jäi.



Lanka: Sirdar Snuggly, 80 g
Malli: Suuri Käsityö -lehti 4/2006
Koko: 56 cm
Puikot: 3,5 ja 4 mm

Napeista jäi lähikuva ottamatta, ne ovat hauskat. Jos muistan, lisään kuvan vielä.



Lopuksi todiste, ettei meidän parvekkeella ole vain pelkkiä hirviöitä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuollaiseen hirviöön törmäsin kesällä mökillä. Luin rauhassa sängyllä ja ihmettelin, kun siritys kuului niin kovana. Ajattelin, että ulkona on varmaan melkoinen parvi. Kääntyessäni vatsalleen sain kuitenkin sätkyn, kun hirviö ponkaisi sängyltä seinälle!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita neuleita molemmat!
Ja wau, mikä heinäsirkka!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis nuttu! Malli on mukava ja väritys kaunis.

Limeadine kirjoitti...

Sininen ja ruskea on yksi mun lempiväriyhdistelmistä, joten tykkään tosi paljon sekä sukista että villatakista!

Tuolla alempana bambusta tehty paita on tyrmäävän ihana! Just sellasta tyyliä, mistä mä tykkään.

MysteryKnitter kirjoitti...

I am sure the winter baby's parents were happy about the little garment.