torstai 21. toukokuuta 2009

Noro-takki

Tässä se nyt on, ensimmäinen itse kokonaan "suunniteltu" neule ja ufoilun ensimmäinen valmistunut työ eli fufo. Suunnittelu on lainausmerkeissä, koska en tosiaan mitään juuri suunnitellut vaan vetelin menemään ja katsoin, mitä tulee. Sen verran etukäteen suunnittelin, että aloitan takin ylhäältä ja että kaulus ja etuosa neulotaan jälkikäteen.



Malli: omasta päästä, sileää ja helmineuletta
Lanka: Noro Silk Garden, 370 g
Puikot: 4,5 mm



Kiinnityssysteemi edelleen uupuu, mutta en malttanut odottaa kuvaamista siihen saakka, että ehkä kenties joskus löydän jonkun hyvän. Kuvissa kinnikettä esittää kinnasneula, joka sekin on kyllä ihan nätti, mutta ei vain ehkä pysy kovin hyvin paikallaan. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Vaate on sopiva, käytännöllinenkin luulen, ja väritys on mainio, kuten Noron langoilla aina. Kuvat eivät ehkä tee ihan oikeutta väreille, sillä tuo vaaleanpunainen jotenkin hyppää kuvista silmille, mitä se ei luonnossa tee.



Nyt sitten uskaltaakin esitellä myös ostoksia. Eikö se niin mene, että kun jotain saa neulottua, voi ostaa kaksinkertaisen määrän uutta lankaa? Pitkästä aikaa ostin Novitan lankoja, ja vielä oikein tarkoituksella. Tuo hämärän rajamailla oleva kerä on suklaanruskeaa Tennesseetä, jolle on suunnitelma olemassa, ja suloinen keltainen pallero on Novitan Cotton luxusta (vai luxus cottonia), ja sillekin ja sen kavereille on suunnitelma. Cottonia ei ollut tarkoitus ostaa, mutta Sublimen Soya Cottonin värit olivat tylsiä ja tässä on sama tiheys, joten vaihdoin lennosta. Samalla taisin säästääkin melkoisesti!


21 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Tosi tyylikäs! Jonain kauniina päivänä hamassa tulevaisuudessa minäkin posotan puseron ilman ohjetta - mutta en vielä...

Eila kirjoitti...

Voi, tosi kivan näköinen jakku!

Makepeace75 kirjoitti...

Kiva takki ja ihanat värit! Ja ihana tuo lasipullo alimmassa kuvassa, _;o)

teisa kirjoitti...

Kaunis neuletakki!

Taija kirjoitti...

Tosi kaunis ja noromainen. Kyllä sussa on suunnittelijan vikaa!

Kaima

iso gnu kirjoitti...

On kaunis neule!

olet saanut värit asttumaan kauniisti. mulla oli Norossa viime vuonna solmuja värit vaihtuivat miten sattuivat ja en sitten voinut kohdistaa noin kauniisti.

Villa Lankala kirjoitti...

Onnea selätetyn ufon johdosta! Ihana takki kuin karamelli:-) ja tuo kiinnityssysteemi on ihan hauska. Itse olen joskus miettinyt tekeväni kiinnityssysteemin japanilaisista puisista syömäpuikoista johonkin Noro-neuleeseen.

Helatorstaita!

Taija K kirjoitti...

Kiitos!

Iso Gnu: en ole kohdistanut värejä mitenkään vaan neuloin pyörönä. Siksi etukappaleet on niin samanlaiset. Hihat ei sitten enää olekaan ;o)

Lotta kirjoitti...

Huoh. I-ha-na takki.

Villasukka kirjoitti...

Joo, neulotaan! Pitäisi olla suurin piirtein maisemissa, korkeintaan siellä Mikkelissä käyn. Ja mattopyykkiä perinteisesti. Ja perjantaina olen luvannut olla lastenvahtina kun isi haluaa Tuskaan ja äiti menee jommankumman lapsen (unohdin kysyä kumman) kanssa musiikkileirin muskariin ja toiselle tarvitaan hoitaja.

hekku kirjoitti...

Kyllä on komia! Teen täällä aaltoja ihastuksesta; hieno takki ja hienosti suunniteltu :)

Pikku Possu kirjoitti...

Todella hyvän näköinen takki :) Tuollainen on vielä niin monikäyttöinenkin kun sopii yhteen vaikka minkä kanssa. Minulla ei ole fufoilu oikein edistynyt, liian paljon muita kiinnostavampia käsitöitä yhtäaikaa tekeillä :D

Irina kirjoitti...

Onpa kaunis jakku! Upeat värisävyt!

Hepsi kirjoitti...

Upea jakku!

Limeadine kirjoitti...

Huh kun on hieno! Tykkään erityisesti kauluksesta, tekee neuleesta tosi ylvään näköisen. Aiemmin tein minäkin paljon improvisoiden neuleita vaihtelevilla lopputuloksilla, mutta nyt olen hetkeksi siirtynyt takaisin ohjeiden pariin.

juli kirjoitti...

Ihana takki! Värit on tosi harmoniset. Näin tätä messuilla, ja hypistelinkin, mutta laitoin sitten pois kun Noroista joskus putkahtaa esille hassuja värejä. Vaan tämä onkin täydellinen.

juli kirjoitti...

hei taas! Vasta toisella katsomisella tajusin takin erikoisuuden: Noron raidat täsmäävät. Oliko se sun asettelua, vai onko tämä väritys sitten tasaisesti raidoitettu?

Taija K kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! Olen takkiin itsekin tyytyväinen, vaikka käyttöä ei ole ollutkaan. Helteet jotenkin pääsi yllättämään.

Juuli: raidat on ihan itsekseen tulleita. Ainoa säätö värien kanssa oli, että hihoissa pätkin vähän tuota vaaleanpunaista lyhyemmäksi, kun en niin sen ystävä ole. En siis halunnut sellaista viiden sentin raitaa vaaleanpunaisella hihaan.

Päivikki kirjoitti...

Huippuhieno! Ja kaiekn kruunaa ihanat värit.

Quickstep kirjoitti...

Voi mikä fufo! Taivaallista Noroa. Kaunis väri. Tyylikäs malli. Onnittelut itse kehittämästäsi mallista ja lopputuloksesta.

Kiva kun piipahdit mun blogissa ja kommentilootassa :)

Helmis kirjoitti...

Tosi kaunis takki! Monikäyttöinen, oikea perusneule!

On muuten jännä, miten tuo vaaleanpunainen raita näyttää melkein neonväriltä kuvassa :).