tiistai 30. kesäkuuta 2009

Matkakertomus, osa II: Matkalla

Kun lähtee Keuruulta ja pysähdyspaikkoja ovat seuraavissa kuvissa näkyvät paikat, minne mahtaa olla matkalla? Myönnetään, että matkassa on pieni mutka.. Arvaatteko, minne matkasin ja minkä mutkan tein? (Villasukka on jäävi osallistumaan tähän arvaukseen, hänelle kun kerroin Keuruun neuletapaamisessa, johon osallistuimme tasan me kaksi.)













Oikea vastaus paljastetaan matkakertomuksen seuraavassa numerossa.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Matkakertomus, osa I: Keuruu

Heipparallaa, täällä ollaan jälleen. Olen viuhtonut ympäriinsä ja räpsytellyt kameraa ahkerasti, joten saatte nyt osanne tästä riemusta. Seuraa nimittäin matkakertomusta useamman postauksen muodossa, ja tässä nyt ensimmäisenä MAAILMAN KAUNEIN PAIKKA ELI KEURUU. (Eriävien mielipiteiden esittäminen on turhaa, ne kaikuvat kuuroille korville ;o).)

Ennen kuvallista pläjäystä mainittakoon kuitenkin muutama sana käsitöihin liittyen, käsityöblogia kun tässä ollaan olevinaan. KYH-tilanteen päivitin tuohon sivupalkkiin. Pari alkukuun rästiin jäänyttä projektia olisi vielä aloitettavana, mutta muuten aloitukset sujuivat mainiosti. Moni työ on jo valmiskin, kuten listasta näkyy. Tässä pari kuvaa valmistuneista.



Malli: Villapöpät x 2 (toisista jäi kuva ottamatta ja luovutin housut jo edelleen)
Koko: kuvassa koko 2, kuvaamatta jääneet koko 3
Lanka: virolainen hahtuva, yht. 76 g
Puikot: 5 mm



Malli: oma pää
Lanka: Novita Tennessee, 16 g
Koukku: 3 mm

Tämä oli tällainen hätäratkaisu, kun piti keksiä jotain aloitettavaa, jonka saisi nopeasti valmiiksikin. Satuin samaan aikaan olemaan kummitytön luona, joten tämä meni hänen barbilleen.



Malli: ei ole, ainaoikeinrättejä
Lanka: kaksi alinta Novita Bambu yht. 40 g, päällä M&K Linen 28 g
Puikot: bambuisissa 3,5 mm ja pellavaisessa 3 mm



Malli: Punakylkirastas
Koko: pieni, pian lähdössä pesästä
Materiaali: höyheniä, luuta ynnä muuta, menekistä ei tietoa

Tällaisia tuli niistä munista, joita jokin aika sitten esittelin. Kummasti vain rastas sai kersansa hoidettua mökin portailla, vaikka vaikeaa tuntui välillä olevan. Pari päivää juhannuksen jälkeen mukelot lähtivät pesästä.

Ja sitten niitä ihania Keuruu-kuvia. Katso ja ihastu! Kuvat saa isommaksi klikkaamalla, etenkin kollaasin isontaminen kannattaa.


















Matkaraportti jatkuu...

tiistai 16. kesäkuuta 2009

KYH-raportti eli megapostaus

Olen lähdössä taas mökkeilemään jussiksi ja siitä vielä vähän eteenpäinkin, joten on aika esitellä KYH-projektin tilanne. Aloituksien aikaan saaminen tätä tahtia onkin ollut vaikeampaa kuin voisi kuvitella! Ihan joka päivä ei haluaisikaan aloittaa uutta, voitteko kuvitella? Töiden saaminen valmiiksi se vasta vaikeaa onkin...

Aloitin KYHäilemään vasta 5.6., mutta aikomuksena on kyllä ottaa kiinni alkupäivätkin. Teen sen kuitenkin vasta sitten, kun ei enää pidä/saa/tarvitse/joudu/voi aloittaa joka päivä uutta. Kolme ensin aloitettua työtä on jopa jo valmiina.

1.6. Aloitin sukat, mutta ne luultavasti menevät purkuun. Aloittanen jotakin muuta tilalle.
2.6. ?
3.6. ?
4.6. ?

5.6. Pannulappu Pirtin kehräämön hahtuvasta. Virkattu 8 mm koukulla, hahtuvaa meni 44 g eli kaikki, mitä tätä väriä ja laatua oli jäljellä. Ei huopunut kovin nätisti (60 astetta), tulos on möykkyinen ja vähän pieni pannulapuksi. Menettelee pannunalusena.



6.6. Ilun En Pointe -tossut Tovesta, kulutus 54 g. Neulottu 3 mm puikoilla. Tykkään, ovat sopivat koon 38 jalkaani ja huopuivat kauniisti (60 astetta). Sain viimein käyttää myös viime kesänä ostamiani dinosaurusnappeja, tässä kun nappi ei ole aidossa käytössä, vain koristeena.



7.6. Pannulappu Fritidsgarnista, virkattu 8 mm koukulla. Lankaa meni 66 g. Tästäkin tuli kiva, lanka huopui nätiksi ja tasaiseksi 60 asteessa.



8.6. Tiskirätti M&K Linen -langasta 3 mm puikoilla.



9.6. Bluebell-pipo Tennesseestä. Teen vähän erilaista kuin ohjeessa, koska yritän tuhota Tennesseen jämiä. Tämä on jo edistynyt tuosta kuvan esittämästä vaiheesta.



10.6. Sukat, koko 26, Seitsemän veljestä. Hädissäni aloitin tällaisen, kun en sinä päivänä muuta keksinyt ;o)



11.6. Virkattu pannulappu Luxus Cottonista, jota jäi yli edellisen postauksen paidasta. Lanka ei ehkä riitä? Koukku 3 mm.



12.6. Aallokko-pipo, lankana GarnStudio Muskat, puikot 4 mm. Vähän on tuollaiset Brasilia-henkiset värit..



13. ja 14.6. vaippahousuja hahtuvasta. En ottanut kuvaa, kun näistä on vasta silmukat luotu. (Huh huh, kiirettä pitää.)

15. ja 16.6. Tiskirättejä vaihteeksi. Nämäkin ihan alkutekijöissään.

Isompiakin töitä on tarkoitus aloittaa viimeisinä päivinä, mutta aloitustahti on ollut nyt niin kova, että olen joutunut turvautumaan pikaratkaisuihin. Puuvillan tuhoamista on tarkoitus jatkaa tulevissakin aloituksissa.

Blogini lähtee tämän megapostauksen jälkeen pienelle tauolle, arviolta parin viikon ajaksi, joten:

HYVÄÄ JUHANNUSTA JA NEULOMISIA KAIKILLE!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Mörvelöä tuloo

Valmistui yksi "eipä olisi kannattanut nähdä vaivaa" -neule. Saapa nähdä tuleeko ollenkaan pidettyä, kun en tykkää yhtään. Hihat on rumat lärpäkkeet, mutta en takuulla irrota niitä ja neulo uudelleen, kun olen ne jo nytkin neulonut kahteen kertaan. Paidan helma kiertää, eli sivuissa tehdyt lisäykset pyrkivät navan kohdalle. Kastelu ja pingotus eivät vähentäneet ilmiötä yhtään. Paitaa saa siis koko ajan kiskoa paikalleen. Kaula-aukosta tuli liian pieni, ei niinkään käytön kannalta vaan ulkonäon. Lisäksi paita on kuin makkarankuori ja kaikki omat makkarat näkyvät liian hyvin. En tykkää langastakaan. Väri on ainoa hyvä asia.



Malli: SK 5/09, malli nro 8 aika monin muokkauksin
Lanka: Novita Cotton Luxus, 238 g
Puikot: 4 mm
Koko: en tiedä, jouduin laskemaan silmukkamäärät itse, kun en saanut tiheyttä täsmäämään
Muuta: tein pääntiehen i-cord-reunuksen, mikä taitaa olla paidan ainoita onnistuneita asioita


Pyh.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Loma, mikä ihana sana!

Nyt se loppui, nimittäin abikurssi. Alkoi loma.

Sääkin heti näyttää paremmalta, mutta näihin toukokuun viimeisen päivän helteisiin tunnelmiin on vielä matkaa. Nyt KYHäelmien kimppuun!

(klik isommaksi)

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Mökillä, osa 2

KYH sujuu mukavahkosti. Aloituksia on syntynyt vaadittuun tahtiin, mutta valmistuneita ei sentään samaa tahtia tule. Yritän samalla saada Cotton luxus -puseroa valmiiksi, ja pari muutakin jo aiemmin aloitettua pitäisi saada pidettyä työn alla. Ei ainakaan pääse kyllästymään, kun koko ajan pitää aloittaa uutta ja vain vähän ehtii vanhoja vilkaista. Suunnitelmia KYH:n varalle on kyllä niin paljon, että kaikille päiville löytyy taatusti helposti aloitettava. Ellei muuta, niin tiskiräteille on tilausta, ja Sumukin tarvitsee uutta villapöksyä. Hahtuvat ja bambut vain esiin!

Neulekuvia ei ole, joten vähän tunnelmakuvia mökiltä. Sellaista vanhan ajan tunnelmaa. (Kuvien "maisemista" vastaa äitini. Minulla ei ole sisustusviettiä.)








sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Mökillä, osa I

Viikonloppu hurahti kahdella eri mökillä ja yksissä 60-vuotisjuhlissa. Perjantaina juuri lähdön kynnyksellä liityin KYH-projektiin eli Kesäyön hullutukseen. Ideana on aloittaa liittymispäivästä lähtien (eli mulla 5.6.) kesäkuun 20. päivään asti joka päivä uusi neule. Helppoa, eikö? Hankaluutena on se, että ne pitää myös saada valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Mitään kovin isoa ei siis kannattane aloitella ;o)

Tässä perjantain 5.6. aloitukseni, jonka myös jo saman tien lopetin. Pannulappu jämähahtuvasta odottelee vielä koneeseen pääsyä.



Lauantain 6.6. aloitus on tässä. Nyt se on jo kovasti edennyt. Tunnistaako joku kuvasta, mikä tässä on tulossa?



Perjantaina mökillä minua odotti yllätys. Äiti oli kertonutkin ostaneensa minulle Jyväskylän messuilta jotakin, mutta unohti tuoda ne tullessaan aiemmin keväällä. Olin jo kokonaan unohtanut asian.



Sain samaa Indie Dyer -lankaa, jota SecretWoolin lankaklubista sain syksyllä. Tämä on vain eri väristä. Nyt pitää taas miettiä, mitä tästä raaskii tehdä. Viimeksihän tein huivin. Mukana oli myös kaksi Maartsin tekemää silmukkamerkkiä, jotka äiti oli myös messuilta ostanut. Unohdin kuvata ne.



Mökillä on tuollainen puulaatikko ollut portailla, ja sinne oli rastas tehnyt pesänsä.




Hieman huonohko pesäpaikka: aina kun joku kulkee ulos tai sisään, lintu säikähtää ja munat jäävät hautomatta. Kattoremonttikin on alkamassa. Ei taida tulla mitään linnun puuhista.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Vuoropuhelua

Minä: Mie ostin ufoja, tahotko?
Mies: Ai jotain keskeneräisiä sukkia?


keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Todiste: neulon!

Ei vain meinaa hellittää kiire. En ole paljon ehtinyt neuloa, ja sekin vähäinen neuleaika on mennyt johonkin ihme nysväämiseen, kuten i-cord-reunuksiin. Tuntuu siis, ettei taas mikään etene. Hihoja tämä puseronalku enää on vailla, joten kai se joskus valmistuukin.



Uuden sukkakirjan lumoissa aloitin jo uudet sukatkin, mutta tähän se tyssäsi. Tulikohan näistä taas sellaiset yhdeksän kuukauden sukat? Alku vaikuttaa ainakin lupaavalta, kun muutamaan kerrokseen on mennyt kolme päivää!


Nyt täytyy lähteä välillä jumppaan. Luulin yhtenä päivänä, että äidinkielen oppikirjaan oli laitettu peili keskelle kirjaa, mutta se olikin Rubensin maalaus...