Yo-kirjoitusten lomassa on sentään syntynyt jokin neulekin. Koko ei päätä huimaa, mutta tarpeellinen neule kuitenkin.
Lähden itse töihin joskus kahden kolmen välillä iltapäivällä. Yo-valvontaa varten joskus joutuu kuitekin lähtemään jo ennen aamukahdeksaa, ja näinä aamuina olen huomannut, että aamut ovat jo melko viileitä. (Ihan tosi, yleensä olen sängyssä tuohon aikaan enkä tiedä säästä mitään.) Mies lähtee töihin kuuden ja seitsemän välillä aamulla ja lukee mielellään bussissa, ja siitä se ajatus sitten lähti.
Malli: Spencer, The Knitter -lehti, numero 22
Lanka: Araucania Ranco Multi, 44 g
Puikot: 2, 75 mm
Koko: ohjeessa oli vain yksi koko, average male
Hauska mallikerta: muutama kerros oikeaa ja sitten ylivetoja parilla kerroksella. Melko tavis muttei ihan.
Yo-koerumbaa on täällä eletty jo puolitoista viikkoa, ja sama tahti jatkuu. Kassissa on eiliset esseet, 41 kappaletta, sekä kaikkien menossa olevien kurssien tehtäviä useampi läjä. Koeviikko alkaa viikon päästä, eli ne kokeetkin on tekemättä ja sitten joku korjaa ne myös. Ja aloittaa uudet kurssit heti kokeita seuraavana päivänä. Suomennos: palaan blogiasioihin sitten joskus =D
tiistai 28. syyskuuta 2010
torstai 16. syyskuuta 2010
Hidasta
Hui kamala! Jotkut jo laskevat öitä jouluun! Minä en ole vielä toipunut siitäkään, että on syksy ja pitää taas käydä töissä (vaikka siis töitä on ollut jo reilusti yli kuukausi).
Oikeastaan tulin jättämään itsestäni elonmerkin. Täällä ollaan ruudun takana, vaikka neuleita ei näykään. Huomenna alkavat äidinkielen osalta syksyn ylioppilaskirjoitukset, eli minulla on viikonlopuksi mukavasti tekemistä. Ihan tarkaan en vielä tiedä, mutta pahimmillaan minulle tulee 120 tekstitaitovastausta luettavaksi. Jos niitä on tuo 120, korjausaikaa on kaksi viikkoa, jos vaikka vain "115", korjausaikaa on viikko. Normaalin opetuksen ja yo-valvontojen ohella. Että neuloa en ehdi, meillä kun ei edes saa valvoessa neuloa.
Aloitin kyllä eilen uudenkin neuleen, ja samalla purin pois yhden sukan alun. Olin tekemässä sukkaa Araucanian Rancosta, mutta itselläni on yhdet siitä neulotut sukat enkä tee toisia. Nukkaantuvat välittömästi kuten eräs kotimainen suosittu sukkalanka. Eli KYH-töistä on kesken enää kaksi paria sukkia, jee!
Loppuun kesäinen kuva Ähtärin eläinpuistovierailulta. Minäkin tahtoisin lökötellä kuin tuo karhulainen. En kylläkään tahtoisi nukkua ihan koko talvea, jos vaikka vain puolet siitä?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)