Olen tässä kuussa taas osallistunut Ravelryn Sock Knitters Anonymous -ryhmän sukkahaasteeseen. Kuukauden suunnittelijana oli mm. Wendy D. Johnson, jonka kirja Socks from the Toe Up minulla on ollut jo monta vuotta vähällä käytöllä.
Käytin tilaisuutta hyväkseni ja neuloin kahdet sukat kirjasta. Kolmannetkin on jo puikoilla, mutta niitä en ajatellut laittaa SKA:n haasteeseen, sillä eivät ole varsinaisesti haaste, nimikin on Dead Simple Lace Socks. Mutta tässä siis pari paria:
Malli: Ribbed Ribbons Socks
Lanka: Wollmeise Twin, väri Orient, 92 g
Puikot: 2,25 mm
Koko: n. 40-41 luulen
Näitä oli kiva neuloa, mallikuvion oppii ulkoa ja työ etenee joutuisasti. Langastakin tykkään ja väristä, niinpä vähän harmittelen, että sukat ovat itselleni liian isot. Mutta ei se haittaa, väriä jäi jäljelle vielä, enkä muutenkaan itselleni kaikkia neulomiani sukkia tarvitse. Niitä tuntuu nyt syntyvän sellaista tahtia, että kohta on sukkapino maan ääriin asti.
Malli: Serpentine Socks
Lanka: Tausendschön Die Dicken, väri Pistazie und Walnus, 72 g
Puikot: 2,75 mm
Koko: 38, näistä tuli juuri passelit itselleni.
Tätä lankaa olen käyttänyt vain kerran aiemmin, pari postausta sitten esiteltyihin Versoihin. Olen käyttänyt Versoja valmistumisestaan lähtien ja lupaavalta vaikuttaa: ei mitään kulumisen merkkejä tai nyppyjä. Halusin siksi nämäkin sukat itselleni, sillä tällaisia vähän paksumpia sukkia minulla ei ole ollut edellisten hajottua. Langan väri on ihana, mutta olisi saanut jäädä tuo kantapään alueen läikittyminen pois. En kuitenkaan ole niin aktiivinen, että katkoisin lankaa oikeita värejä saadakseni, vaan mieluummin siedän kauneusvirheen. Muissa kohdin värit raidoittuivat kivasti, ja vaikka lanka on kirjavaa, mielestäni se sopii ihan hyvin tähän malliin eikä kokonaan hävitä "serpentinejä" näkyvistä.
Villatakkiakin täällä olen neuloskellut, kun lomalla on ollut aikaa. Tässä on tulossa Calligraphy Cardigan, lankana on Wollmeise DK:ta, väri Vamp.
Hiihtoloman kunniaksi olen myös ostellut vähän lankaa. Kävin kavereiden kanssa Porvoossa ja sielläpä oli lanka-ale Teetee Shopissa. Mukaan lähti muutama kerä Pallasta. Lähilankakaupassani Ogelin Nordiassakin on tullut piipahdettua hiilikutuipuikko-ostoksilla ja sieltäkin mukaan lähti pari kerää sukkalankaa. Eivät pääse sukkalangat loppumaan. Lankavarasto on kuitenkin pienenemään päin, sillä olen myynyt Wollmeiseistani ison kasan pois. Tunnustetaanpa nyt täällä julkisesti, että eilisten laskutoimitusten mukaan lankaa on tällä hetkellä pyöreästi 8,8 kiloa. Ja se on kuulkaa vähän! Eräskin kanssaneuloja Ravelryssa laski lankojaan ja sai tulokseksi yli 65 kiloa, eivätkä ole tavattomia sellaiset 30-50 kilon varastot neulojilla. Että jos naurat minun 8,8 kilolleni ja luulet sitä paljoksi, lopeta nauraminen heti!
Laitetaanpa vielä kuvia hiihtolomaviikon ostoksistani. Saatte nauraa vähän lisää ;)
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Tarveneulontaa
Olenpa minä nyt tuottelias, valmista syntyy melkein kuin liukuhihnalla.
Aloitetaan näistä hanskoista, jotka ovat otsikon mainitsemaa tarveneulontaa.
Malli: Tähkäpää, Neulekirjasta
Lanka: Handu PukkIlu, 45 g
Puikot: 2,5 mm
Koko: naisen, vähän on löysät itselleni mutta eivät liikaa
Näitä on jo ahkerasti viikon päivät käytetty. Nyt on ollut sellaisia parin asteen pakkaspäiviä, joihin nämä ovat juuri sopivat.
Toiseksi valmistuivat sukat - mikä yllätys - jotka olen aloittanut elokuussa. Jo oli siis aikakin saada valmiiksi.
Malli: Ne on vaan sukat, Ullasta
Lanka: Handy Handdyed Puuvillasukkalanka, 68 g
Puikot: 2 mm
Koko: 38
Ensimmäiset sukkani, joissa on puuvillaa. Keväämmällä otan käyttöön. Nyt vielä toistaiseksi mennään paksummilla ja villaisemmilla, esim. näillä, jotka myös ovat valmistuneet:
Malli: Verso, Ullasta
Lanka: Tausendschön Die Dicken, 80 g
Puikot: 2,5 mm
Koko: 38
Versot on ihanat. Tykkään tästä langasta paljon ja nyt testailen, kuinka hyvin kestää. Pari kolme päivää sukat on olleet jalassa aamusta iltaan ja vielä ainakin näyttää hyvältä. Ei nypyn nyppyä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)