Sukkia neulon. Olen päättänyt, että tänä vuonna keskityn sukkiin, kun viime vuosi meni pääosin villapaitoja neuloessa. (Hah, kun tällaista päättää, käy aivan päinvastoin.)
Viime vuonna olin mukana parissakin Ravelryn ryhmässä, joissa piti neuloa 12 puseroa. Se ohjasi tekemistäni ison osan vuotta, vaikka en kahteentoista puseroon yltänytkään. Taisin saada 6 aikuisten ja yhden lasten puseroa tehtyä. Sukkien osalta on siis päässyt muodostumaan vajausta omassa varastossa, siksi päätin tänä vuonna keskittyä niihin - ainakin niin kauan kuin innostusta riittää. Harrastuksiin ei saa tulla liikaa itse asetettujakaan määräyksiä, muuten menee tylsäksi.
Tässäpä parit sukat, ensin ne onnistuneet eli omaan jalkaani passelit hiihtosukat.
Malli: Jänikset maailmankartalle, Neulekirjasta
Lanka: erilaisia jämiä n. 80 g
Puikot: 2,5 mm
Koko: 38
Toiset sukat eivät koon puolesta niin hyvin onnistuneet, kun tein normaalia paksummasta langasta. Mies saa taas hienot sukat itselleen, vaikka näidenkin piti olla mulle.
Malli: Urho, ilmaisohje Ravelrysta
Lanka: Vuorelman Veto, n. 85 g
Puikot: 3 mm
Koko: 41
tiistai 29. tammikuuta 2013
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Paulie-pusero vihdoin viimein!
Tätä villatakkia on tahkottu. Aloitin huhtikuussa 2012 ja valmista tuli tammikuun 3. päivä 2013. Sileän neuleen neulominen tasona nurjine kerroksineen ei ole ehkä minulle soveltuvin laji, mutta neule tuotti tuskaa myös oikean koon löytämisen puolesta. Aloitin M-koolla niskasta ja pääsin muutaman raidan verran kainaloiden alapuolelle, kun työ jäi kesätauolle. Syksyllä päätin jatkaa ja onneksi perusteellisesti sovitin, koska huomasin, että suurihan se on. Purin raidat pois - säästin vain ainaoikeinosuuden - ja muokkailin silmukkamääriä niin, että lopulta jatkoin S-koon mukaan.
Hihoissa olisi voinut jatkaa M-koolla, ne ovat aika tiukat, mutta eivätköhän veny käytössä sen verran. Helmaosa on täydellisen sopiva. Pahoittelen itselaukaisimella otettuja oudohkoja kuvia, niihin olette tietysti tässä blogissa tottuneet ;)
Malli: Paulie, ilmaisohje Ravelrysta
Lanka: Wollmeise Twin, värit Schwarz ja Lila Ludmilla, 414 grammaa yhteensä
Puikot: 3 mm
Koko: S
Wollmeise-puseroiden määrä alkaa ylittää jo laissa säädetyn määrän. Silti yksi on vieläkin puikoilla ja kahteen suunnitelma sekä lanka odottamassa. Yritän kuitenkin pidättäytyä enemmistä suunnitelmista ja lankaostoksista, ainakin puserotarkoituksessa. Ihmisellä voisi varmaan olla jotain muitakin vaatteita kuin WM-puseroita?
Parilla pienellä ihmisellä on ainakin uudet sukat, jotka eivät ole Wollmeisea vaan Maijaa. Käytin pienenpienetkin nöttöset näihin Tools-nimisiin sukkiin (ilmaisohje Ravelrysta sekin).
N. 110 grammaa yhteensä näihin arviolta koon 28 (puikot 3 mm) ja koon 26 (puikot 2,75 mm) sukkiin. Nyt on tunti aikaa neuloa sohvalla ennen töihin lähtöä! Jänikset maailmankartalle -sukat on tulossa itselleni, mies kun "vei" ne edelliset ;)

lauantai 12. tammikuuta 2013
Jälleen sukat
Hyvää alkanutta vuotta kaikille tänne vielä eksyville! Blogi on ollut hiljainen, mutta kyllä täällä neulottu on. Valmistuneita on useampiakin, mutta kuvaaminen on jäänyt, siispä tässä vain puhelimen kameralla otettu jonninmoinen kuva joulun jälkeen valmistuneista sukista.
Malli: Moody Stockings -mallilla aloitettu mutta parin kaavion jälkeen siirryin perussukkaan. Malli oli Sock Knitters Anonymous -ryhmän marraskuun mysteerisukka, mutta lankavalintani ei oikein onnistunut ja oikeiden ja nurjien silmukoiden muodostamat kuviot eivät näy varressa yhtään. Päätin siis olla tuhlaamatta aikaani kaavioiden turhaan seuraamiseen.
Lanka: Villamokka Mokkasukka, reilu 70 g
Puikot: 2,25 mm
Koko: oma jalka, 38. Valmistuttuaan sukat tuntuivat täysin sopivilta, mutta lieneekö syynä aloe vera, jota langassa on mukana, vai mikä, kun käytössä sukat tuntuvat vähän löystyvän. Täytyy kokeilla, mitä pesu niille tekee, palautuvatko takaisin alkuperäiseen kokoonsa. Lörpöttäviä sukkia ei voi pitää kengässä, mutta kyllä nämä kotona menevät vähän lörppöinäkin.
Kamerassa on jo kuvia valmistuneesta villatakista, kyllä minä ne vielä joku päivä tänne saan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)