perjantai 30. maaliskuuta 2012

Aakkoshaasteen D

Aakkoshaaste, jossa neulotaan jokainen aakkosten kirjain muodossa tai toisessa, on edennyt hieman. Haaste alkoi viime vuoden puolella ja minun piti alun perin noudattaa sääntöä, että joka kuukaudelle on varattu oma kirjaimensa. Vaan niinhän siinä kävi, että D-neule jäi jumittamaan ja sitä ennen ehtivät valmistua E- ja H-neuleet.

Nyt ovat valmiina kirjaimet A, B, C, D, E ja H. Tekeillä ovat F, G ja J.
Koska sekä F että G ovat puseroprojekteja, ja F lisäksi ohuesta langasta neulottava Featherweight Cardigan, ei niiden valmistumista kannata odotella henkeään pidätellen. G:tä eli Golden Wheat Cardigania neulon tapojeni vastaisesti paksuilla, 6 mm, puikoilla, joten sikäli siinä ei kauaa nokka tuhisisi. Mutta mutta! kun kädet ei tahdo kestää paksuja puikkoja. Hiljaa siis edetään kerros pari kerrallaan. J-neuleeksi aloitin Jaywalkerit.

Mutta sitten siihen itse asiaan eli valmistuneeseen D:hen. Klikkaa kuvat isommiksi.



Malli: Diagonal Lace Socks, Socks from the Toe Up -kirjasta
Lanka: Cascade Heritage, 72 g
Puikot: 2 mm
Koko: 38

Sukat menevät lahjaksi, vaikka ovat omaan jalkaan täydellisen istuvat. Mutta juuri nyt en tarvitse uusia sukkia, ja aion pitää itselläni yhdet kesken olevat sukat (Twisted Limone).

Heritagesta sen verran, että olen saanut tämän langan Titityyn sukkaklubista ja käsitykseni langasta muuttui täysin sitä neuloessani. Jostain syystä en tykännyt langan tunnusta vyyhdillä, se tuntui pikemmin vauva- kuin sukkalangalta. Mutta kun sitä neuloin 2 mm puikoilla, tuloksena olikin pehmeää mutta napakkaa neulosta. Toivottavasti on myös kestävää.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Aina oikein

Kirjavista langoista tulee mielestäni kaikkein kauneinta ainaoikeinneuleena. Nyt valmistuneissa kahdessa huivissa kyllä lanka ja malli kohtaavat erinomaisesti. Huivien tekoprosessit eivät menneet kuin Strömsössä, mutta lopputuloksiin olen enemmän kuin tyytyväinen.

Ensin huivi, jonka aion pitää itse. Ohjeen sain joulun alla lahjaksi kanssaräveltäjältä, ihan yllättäen ja pyytämättä. Sellainen paikka se Ravelry on! Välittömästi tiesin, mistä langasta huivin teen ja ryhdyinkin puuhaan siltä istumalta. Aluksi neuloskelin elämän tarkoitusta* bussimatkoilla ja se eteni hitaasti, mutta loppu tulikin sitten vauhdilla. Malli on hieman tylsää neulottavaa, kun toistetaan alusta loppuun yhtä ja samaa, mutta ihana lanka saa neulomisen pysymään mukavana.

Malli: Hitchhiker* (Nimi tulee Linnunradan käsikirja liftareille -teoksesta, koska huivissa ohjeen mukaan on 42 "hammasta" reunassa. Ja elämän tarkoitushan on 42, kuten kaikki teoksen lukeneet tietävät.) Ohje on ostettavissa Ravelryn kautta.
Lanka: Wollmeise 100 %, väri WD Verhext und verratzt, koko 150 gramman vyyhti meni.
Puikot: 3 mm


Toinen huivi sitten olikin kesken elokuusta asti. Olin jo aikeissa purkaa tekeleen, mutta kun otin sen kaapista häpeämästä, puolivälissä oleva huivi näyttikin niin hyvältä, että pitihän se tehdä loppuun.

Malli: Pimpelliese, ilmaisohje Ravelrysta
Lanka: Happiest Girl! Dyeworks Gloss, väri Waters edge, 90 g
Puikot: 4 mm

En tykännyt noiden reunakolmioiden neulomisesta. Ohje oli jotenkin sekavan oloinen ja kun pidin pitkiä taukoja neulomisen kanssa, en oikein oppinut ohjetta kunnolla ulkoa ja jouduin rivittäin kirjoitettua ohjetta pälyilemään jatkuvasti. Tässä myös tuntui lanka vastustavan miksikään neuleeksi muuttumista, se olisi varmaan halunnut pysyä vyyhdillä loputtomiin. Tämä on kolmas neule, johon lankaa yritin käyttää ja melkein jo tosiaan kiskaisin puikot irti vähän sillä ajatuksella, että tungen koko langan roskiin. Lanka varmaan kuuli ajatukseni ja muuttui kaapissa kaunottareksi, hyvin käyttäytyväksi ja malliin erittäin hyvin sopivaksi.