torstai 6. maaliskuuta 2008

Vaihtopuuhissa

Olen ollut vaihtopuuhissa, ja siksi lankavaraston koko on elänyt edestakaisin. Malibua tarvitsen paitaani lisää, ja Ravelryn ansiosta löysin sitä kerällisen kanssaneulojan varastosta tarpeettomana. Se on pikapuoliin matkalla tänne. Lähetin itse vastalahjaksi saman määrän sukkalankaa. Puikkoja myin (ja myyn joitakin edelleen) Novitaklubissa, ja sitä kautta sain puikoista maksuksi sukkalankoja 192 grammaa (100 ja 50 gramman täydet kerät ja yksi vajaa). Langat ovatkin minulle uusia, yksiväristä ruskeaa Hot Socks -lankaa ja kirjavampia Marathon-nimisiä, väreinä Tango ja Diana. Saksalaisia lankoja ovat. Kaikki ovat sukkalankoja nähneet, joten en vaivaudu ottamaan kuvaa.

Eilen sain valmiiksi kolmannet villavaippahousut Ahdille. Niistä tuli ruskea-oranssit. Koko on taas 6/12 kk ja Pirtin kehräämön hahtuvaa kului niihin 56 grammaa. Niitäkään en kuvannut, koska lähtivät heti valmistuttuaan omistajalleen.

Uusi Moda tuli eilen. Olin vähän pettynyt. Aloitin juuri vuoden tilausjakson ja odotin lehdeltä paljon aiempien perusteella. No, ehkä mallit eivät puhutelleet heti vaan kohta.

Mulla olis vielä muutamia pyöröjä kaupan tai vaihdossa.

- 5 mm 60 cm, Pony
- 6 mm 80 cm, Pony
- 5 mm 80 cm, Prym
- 6 mm 80 cm, Prym

Kiinnostuneita? Voin siis myydä parin euron kappalehintaan tai ottaa vaihdossa vastaan lankaa. Muutakin saa ehdottaa ;o)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!
Minä olisin kiinnostunut noista 3,5 pyöröistä. Olisi juuri tarvetta sellaisille.

Minulle käy kumpikin, voin ostaa tai vaihtaa. Vaihtolankoina minulla on 100g tummansinistä Sohvi-shaalivillaa ja Idéna Raggegarn valkoista 50g ja tummanruskeaa 50g.

Mutta ota yhteyttä jos nuo pyöröt ovat vielä jäljellä. Laita vaikka viesti blogiini http://honestlyiwouldificould.blogspot.com
- Aihblin -