keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Winter Games -sukat

Tekaisin Sock Knitters Anonymous -ryhmän (Ravelryn ryhmiä) lokakuun seasonal challenge -teeman alle menevät Winter Games -sukat. Kivat sukat tuli, vaikka en mitenkään erityisesti ollut otettu langasta tahi ohjeesta. Ohje oli ilmainen eikä siinä ollut mitään virhettä, joten en toki valita, mutta kun neuloin vain silloin tällöin muutaman kerroksen, en oppinut kaavioita kunnolla ulkoa ollenkaan, mikä hidasti prosessia kovasti. Projektin etenemistä haittasi myös se, että päätin pitkästä aikaa neuloa magic loopilla kaksi sukkaa yhtä aikaa ja totesin jälleen, ettei se homma ole minua varten.

Malli: Winter Games, ilmaisohje täällä
Lanka: Hjertegarn Sock 4, noin 60 grammaa
Puikot: 2,25 mm pitkä pyöröpuikko
Koko: 38

Olen jo valittanut sekä ohjeesta että pyöröpuikkotekniikasta, niin valitetaan vielä vähän langastakin. Hjertegarnin Sock 4 oli minulle ihan uusi lankatuttavuus, ja nyt harmittelen, että tulin ostaneeksi sitä heti kättelyssä neljä kerää. Kestävyydestä en tiedä ja hintakin on edullinen, mutta kyllä oli kovin halkeilevaa lankaa ja neulominen siksi ikävää. Onneksi neulojan ongelmat neulonnan aikana eivät näy lopputuloksessa.

Kauniit ovat ja helmet kruunaavat koko hoidon. Lahjaksi ovat menossa ja toivottavasti saaja tykkää.


2 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Lopputuloksena mahottoman kauniit sukat! Kannatti taistella! =)

Taija K kirjoitti...

Kiitos! Olisihan sen pyöröpuikon voinut tietenkin vaihtaa sukkiksiin, ettei olisi ollut mikään pakko tehdä neulomisesta taistelua ;)