sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Pöpät osa II ja III

Eilisten jalkapallo-otteluiden siivittämänä valmistuivat kahdet pöpät. Isommat ovat ohjeen isoimman koon mukaiset, hieman ohjetta pidempi on tuo joustimen osuus kylläkin. Pienemmät ovat kokoa 3. Päätin tehdä yhdet pienemmätkin, kun isommat vaikuttivat vähän reiluilta ja ovat ehkä vasta talvella sopivat. Pienemmät sen sijaan vaikuttavat nyt Ahdille ehkä jo pieniltäkin, mutta se selviää sitten sovittamalla. Kaipa niille käyttäjä silti löytyy.

Lankana tai oikeammin hahtuvana kummassakin on Tallinnasta ostettu Oü Rewoolin liukuvärjätty hahtuva. Raitapöpistä tuli itse asiassa oikein kivat, sen sijaan noista isommista en värityksensä puolesta erityisesti pidä. Halusin käyttää kaiken keltaisen pois ja sitä tulikin sitten pöksyihin liikaa. Mutta näitähän pidetään muiden vaatteiden alla, ainakin sitten talvella, joten ei kai tuolla niin suurta väliä ole. Onneksi pöpät osa I tuolla aiemmassa postauksessa ovat kivan väriset. Pienempiin hahtuvaa meni 32 g ja isompiin 44.


Nyt saa sitten toistaiseksi villahousujen neulonta riittää. Ahtille on vielä tekeillä Blomma-myssy, sekin Ullan ohjeella. Aloitin sen maanantaina Nuuksioon autoillessamme, ja tänään on hyvää aikaa jatkaa samalla reissulla. Maanantai-iltana kävelimme 2 km reitin, tänään olisi tarkoitus käyttää asiaan koko päivä ja valita 8 km reitti. Tällä kertaa aion muistaa ottaa mukaan myös kameran, joten joudutte ehkä katsomaan kuvia ensi kerralla.

Neuleolympialaisiinkin aion osallistua. En ole aiemmin ollut mukana enkä oikein edes tiedä, mistä on kyse, mutta mukaan vain silti tungen. Neulomisesta ymmärtääkseni on kysymys, joten se tieto riittää tässä vaiheessa ;o)

3 kommenttia:

Limeadine kirjoitti...

Tulin vastavierailulle! Innostuin valtavasti tiedosta, että joku muukin yhdistää penkkiurheilua ja neulontaa. Jostain syystä urheilun katsominen on mulle äärimmäisen rentouttavaa ja kivaa, ja kun siihen yhdistää neulomisen, niin ihan onnessani voin viettää tuntitolkulla kutileen ja tv:n ääressä. Barcelonan olympialaisten aikaan olin vielä koululainen, joten ihan oikeasti istuin olympialaisten ääressä aamusta iltaan ja neuloin onnesta sykkyrällä. Täytyy muuten tutustua noihin neulontaolympialaisiin...

Anonyymi kirjoitti...

Heipsan! Onneksi olin liattanut itselleni "kirjanpitoon" ylös... Lanka on Sport & Strumpfwolle ja valmistaja Wolle Röder. Ostin tuon ja muitakin sukkalankoja huutonetistä sellaiselta myyjältä, joka myy siellä paljonkin uusia sukkalankoja. Nimimerkkiä en just muista, että olis voinut kysyä neuvoa, että mistä tuota saisi. En siis tiedä onko tilattu ulkomailta, mutta en ainakaan ole kaupoissa (no juu, Porisa tasan 1 lankakauppa) tuohon törmännyt. Minustakin lanka tuntui ihanalta =)

MysteryKnitter kirjoitti...

Awesome work! I am sure the smaller ones will find a good new home.