lauantai 29. elokuuta 2009

Uusi työvaate

Olin reipas ja ompelin hihat paikalleen ja päättelin langanpäät heti seuraavan päivänä osien valmistumisen jälkeen. Tahdoin nimittäin saada pureron valmiiksi, jotta voin ilmestyä se päälläni oppilaiden eteen maanantaina.





Malli: Novita kesä 2009 -lehdestä
Lanka: Novita Cannes, 532 g
Puikot: 4,5 mm
Koko: oma sovellus, lopputulos varmaankin M





Tykkään. Tätä tulee varmasti pidettyä siihen saakka, että langasta irtoaa lisää säikeitä. Avaimet kaulassa varmistavat tämän. Lanka siis jo neuloessa halkeili kamalasti ja tuppasi tarttuilemaan joka paikkaan. Etenkin hihoja neuloessa Addin tylppäpäisillä 30 cm pyöröillä oli lähes mahdotonta saada koko lanka puikoille kerrallaan. Puserossa on siis jo valmiiksi monia kohtia, joissa lanka on nuhjuuntunut. En anna tämän kuitenkaan haitata menoa.

Ohjetta jouduin muokkaamaan taas paljon koon osalta. Ohjeessa oli mm. koko S, jossa vartalonympärykseksi olisi tullut 84 cm = aivan liian pieni. Seuraava koko oli M/L, jossa ympärysmittaa olisi jo 98 cm = aivan liian iso. Melkoinen hyppäys ympärysmitassa, eli M-kokoa ei käytännössä ollut ollenkaan. Laskin itse näistä jonkinlaista välimuotoa, jotta saisin jotakin 92 cm:n tietämissä olevaa kokoa. Onnistuin aika hyvin, vaikka erittäin joustavana mallina olisi voinut vieläkin vähentää silmukoita. Hihoissa sitten jo osasin mitata paremmin, ja laitoin lähes 20 silmukkaa vähemmän kuin ohjeessa, enkä tehnyt lisäyksiä kuin 3 kertaa (ohjeessa ties monestiko olisi pitänyt lisätä). Lanka ei olisi riittänyt, jos olisin tehnyt hihat "oikeilla" silmukkamäärillä, ja hihat mahtuisivat Arnold Schwar... kirjoita itse loppuun jos osaat ;o).

Hihoissa oli myös kumma oikein-nurin raita reunoissa. Minä tein hihat pyörönä, mutta ohjeen mukaan molemmissa reunoissa olisi pitänyt neuloa 5 silmukalla oikein-nurin koko ajan. Lisäykset tietysti sai kätevästi piilotettua tähän, mutta vaikka vähensin raidan leveyttä reilusti, ei tuo kovin nätti ole. Täytyy vain pitää kädet alhaalla koko ajan!





Kaikesta putinasta huolimatta olen erittäin tyytyväinen.

8 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Kaunis pusero! Ja varmasti mukava työvaate!

Villasukka kirjoitti...

Ihan sinun näköisesi! Tuota Cannesia oli tänään sokkarilla poistomyynnissä.

Villa Lankala kirjoitti...

Kaunis:)

Niina kirjoitti...

Ha haa!! Mä sain sen itse poisetttua!! Jee!! Ja onnea edelleen- tsäkä tulee tsäkän luo, kenties?!!

Limeadine kirjoitti...

Tosi kaunis! Tulee varmaan käytettyä paljon.

marja kirjoitti...

Tosi kaunis pusero!!
Tuota lankaa ei tullutkaan kokeiltua:(Ei millään pysy mukana,kun kokoajan tulee ja menee uusia lankoja...

vesimiesneuloo kirjoitti...

Kaunis pusero!

MysteryKnitter kirjoitti...

It is so beautiful!