sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Sukkia jämistä

Terveisiä tuolta bannerikuvan maisemista. Oltiin Keski-Suomessa viikonloppu, ja Keuruullakin poikettiin lauantaina.

Marraskuuksihan se taas kääntyi. Sukkasato on muka aina niin pitkä, kun kestää kaksi kuukautta, mutta niin vain on jo ohi tältä kerralta. Tässä tulevat viimeiset parini. Sainkin valtavasti satoa aikaan tavoitteeseen nähden, nimittäin tavoite oli kaksi paria ja tein seitsemät sukat. Hienoa on lisäksi se, että kaksi pareista on miesten kokoa. Näissä uusimmissa superhienoa on sekin, että langat ovat muusta jääneitä jämiä. Mää olen hyvin hämmästyny.

Nämä ovat pienen pojan sukat toivoakseni. Tein ne Sumulle, mutta jos eivät sovi, sitten laitan ne johonkin hyväntekeväisyyteen. Noin vuoden ikäisen lapsen kokoa tavoittelin. Hieman pitkästyttävä pitsikuvio, mutta tulipahan valmiiksi, pääosin työmatkoilla. Olkapää vain alkoi valitella bussissa neulomista vastaan, kun siinä ei käsillä ole mitään tukea. Jouduin siis laittamaan telakalle työmatkaneulomisen.



Malli: Infant's Fancy Silk Sock (Knitting Vintage Socks -kirja)
Lanka: Lorna's Laces Shepherd Sock, 32 g (luulin päävärin loppuvan ja siksi tein varalta kantapäät eri värillä, arvatkaa olisiko lanka riittänyt..)
Puikot: 2 mm
Koko: n. vuoden ikäiselle

Näissä toisissa sukissa sen sijaan lanka loppui kesken. Onneksi samaa lankaa oli mustana, joten sain nokat tehtyä. Pahoittelen huonoa kuvaa. Täällä kotona ei ole sopivia jalkoja eikä minulla ole blokkausvehkeitä, enkä tietenkään tajunnut kuvata sukkia isän jalassa, kun luovutin sukat hänelle.


Malli: Aapelit Ullasta, teräosan tein 4 silmukkaa leveämmäksi kuin ohjeessa
Lanka: 7v Kantri, 110 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: n. 43

Pitäisiköhän jo vaihteeksi tehdä muitakin kuin pieniä neuleita? Joku pusero laittaa alulle? Vai jatkaa entisiä puseroita? Näääh, en taida. Sukattaa nyt niin mukavasti. Langaton lokakuukin loppui, niin voin hakea kerän Maijaa täydennykseksi, muuten tekeillä oleva sukkapari ei valmistu. Tiistaina onkin Lankamaailma Nordian 1-vuotissynttärit, joihin olen kutsututtanut itseni, samallahan sitä Maijaakin saapi.

6 kommenttia:

Maartsi kirjoitti...

Minäkin mietin, että pitäisi neuloa pusero- ja sukkalankoja pois, mutta tällä hetkellä huivittaa niin kovasti, että keskityn niihin.

-maria- kirjoitti...

Kivoja sukkia! Varsinkin nuo pikkusukat - ruskea kantapää sopii niihin kivasti, tuo ryhtiä ilmeeseen.

Toivottavasti kätesi taas pian kestää bussineulomista, työmatkat kun on niin oiva paikka neuloa.

KristiinaS kirjoitti...

Nuo nokkasukathan on ihan kuin Novitalehdessä olleet Palokärki tms. sukat, sähän olet nyt hieno neulesuunnittija;)
Söpöt pikkupitsisukat.

ilu kirjoitti...

Onko blogibannerissasi Keuruun vanha kirkko? Pojasta on nimittäin polvi pahentunut ja voin ylpeänä kertoa pappani tehneen nuo kuvassakin näkyvät ikkunanpuitteeet (jos se on Keuruulta, se kuva). Ja seikka on noussut suvussamme lähes legendan mittoihin.

Taija K kirjoitti...

Ilu: on, Keuruun vanha kirkkohan se ja ikkunakin on sieltä. Mitään hienompaa ei ole!

ilu kirjoitti...

Hienoa! Tunnistin!

Meillä on vielä mummola siellä Mustasaaressa, vaikkei mummoa eikä pappaakaan. Mutta aina kun tuosta kirkosta ajetaan ohi, jonkun KUULUU lausua legendaariset sanat, "pappa on muuten tehnyt nuo ikkunanpuitteet". Ilmeisesti se oli tosi makee juttu papalle silloin, kun ne tehtiin ja siitä legenda on jäänyt eloon :)