Hups, onpa tullut pitkä tauko bloggaukseen. Se johtuu täysin siitä, että mitään valmista ei ole syntynyt. Viime aikoina (lue viimeiset pari vuotta) en ole osannut blogata juuri muusta kuin valmistuneista. Alkuun - etenkin ensimmäisen blogin aikoihin - bloggasin usein, jopa päivittäin, mutta sitten se vähitellen väheni ja muuttui kerta viikossa päivittämiseksi, sitten vielä harvemmaksi. Näin käy varmaan kaikille jossain vaiheessa.
Olen monesti miettinyt, pitäisikö koko blogista luopua, mutta vielä en ole siihenkään ollut ihan valmis. Ehkä tämä on siis ihan hyvä näin. Facebookin käyttöä olen jo vähentänyt radikaalisti, kun se alkoi tympiä. Lähinnä nämä jatkuvat asetusten muutokset ärsyttivät. Pois en sieltäkään lähde kokonaan, koska tarvitsenkin sitä joihinkin asioihin, mutta olen lakannut kirjautumasta sinne päivittäin. Kerta viikossa viestien tarkistaminen saa riittää.
Neuleita on tulossa, mutta ei ihan vielä. Olen joutunut purkuhommiin useammassakin asiassa, joten hidasta on eteneminen ollut. Yksi villatakki on kuivumassa ja odottaa nappeja sekä kaulusta, toinen on uudelleenneulonnassa paraikaa. Muistatteko tämän Foldedin? Se oli liian iso enkä käyttänyt kertaakaan, joten purin sen hihoja lukuun ottamatta ja nyt olen neulonut helmaa yli 30 senttiä jo uudelleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Bloggaaminen on jäänyt minultakin pitkälti Ravelryn takia. Mutta hei, ei sinun blogitauko kovin pitkä ollut, oma kesti vuoden ja sitä ennen... vuoden?
TiinaV: heh, no eihän tuo kuukauden tauko sitten mitään ollutkaan ;)
Lähetä kommentti