keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulua odotellessa

Valmistaudun täällä kovasti jo ensi vuoteen, neulerintamalla nimittäin. Olen osallistumassa taas kerran moneen neulemaratoniin, joten on syytä saattaa vanhoja töitä jaloista pois. Ensimmäisessä kuvassa niin kauan kesken olleet Mysteerisukat, että oikein hävettää. Mutta valmista tuli viimein.




Malli: Ykskyntöset, ilmaisohje
Lanka: Gjestal Maija, 92 g
Puikot: 2,25 mm  
Koko: 38
Luulin, että näistä tulisi itselleni väärän kokoiset, kun tuo kirjoneulevarsi on hieman tiukka. Kastelu sen kuitenkin löysytti, joten hyvin passaavat itselleni. Haluan nämä itselleni, koska tykkään Maijan neulomisesta, mutta en ole koskaan käyttänyt siitä tehtyjä sukkia. Haluan testata, kuinka ne kestävät käytössä. 

Toisena valmistuneena on tällainen pikapikaa neulottu huivi, jonka tarvitsin aiemmassa postauksessa esitellyn keltaisen pipon kaveriksi. Nyt mulla on koko setti, lapaset, pipo ja huivi, joihin kaikkiin on käytetty tuota keltaista lankaa, lapasiin myös ruskeaa, jota on huivissakin.


Malli: Striped Graduated Scarf, 60 Quick Knits -kirjasta
Puikot: 5 mm
Lanka: Cascade 220, kolme eri väriä yht. 94 g
Vähän pitkästyttävä neuloa ja värien pitäisi olla toisin päin, eli tuolla keltaisella olisi pitänyt aloittaa, mutta kyllä tämä käyttöön tulee. 



Ja oliko joku kiinnostunut, mistä neulemaratoneista alussa puhuin? No, menossa on aakkoshaaste, joka jatkuu koko vuoden ja ylikin. Tammikuussa pitäisi neuloa jotakin D:llä alkavaa jne. joka kuukausi uudella kirjaimella. Toinen haaste on ns. varastoneulonta, jossa joka kuukausi pitäisi neuloa jokin tekele jo varastossa olevista langoista. Tämä ei tuottane tuskaa, koska yleensä juuri neulonkin varastolankoja.

Ongelmallisimmat projektit lienevät ne kaksi eri Ravelryn ryhmää, joissa neulotaan 12 puseroa vuoden 2012 aikana. Osa tietysti käy samaan aikaan kumpaankin ryhmään, mutta toinen ryhmä hyväksyy lasten neuleet, toinen ei. Aikomuksena olisi pyöräyttää pienille pojille neuleet, joten siitä tulee pari projektia lisää. 12 puseron neulominen ei ole mikään ongelma, jos vain satun olemaan sillä tuulella, mutta ongelma on se, etteivät suunnittelemani puserot suinkaan ala niillä aakkosten kirjaimilla, joita alkuvuonna pitäisi neuloa. Pahimmassa tapauksessa teen siis joka kuukausi neljä eri neuletta, yhden kutakin systeemiä varten, ja kaksi niistä on villapuseroita ;) No eipä taida onnistua, mutta saahan sitä hullu olla ja yrittää kaikenlaista.

Ensi vuonna siis nähdään, kuinka ämmän käy. Nyt hiljene loppuvuodeksi ja toivotan kaikille hyviä joulun ja uuden vuoden pyhiä. Syökee. Levätkee. Neulokee. 

8 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Ha-haa! Olet jäänyt Ravelryn neuletempausten loukkuun =) Olen kohtalotoverisi. Mie olen myöskin mukana varastoneulonnassa, noihin 12 puseroa vuodessa en liittynyt (ainakaan vielä), mutta sen sijaan olen ryhmässä, jossa neulotaan 6 hametta/mekkoa.

Taija K kirjoitti...

Päivikki: hih, niin todella olen ;) Tunnustan, että harkitsin myös tuota hametempausta, mutta sitten heräsin: enhän ikinä ennenkään ole hametta neulonut, niin miten yhtäkkiä tekisin kuusi. Onneksi sentään jokin järjen hiven on vielä läsnä.

iso gnu kirjoitti...

Onneksi en ole langennut noihin hullutuksiin, ihan vain tavallisiin Kesäyön hullutuksiin. Sekin on hullua pistää itsensä neulomaan kesällä kaikenlaista, mutta toistaiseksi olen saanut vaadittavat 25 työtä valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Puikkojen kanssa on ongelmia -ei tahdo riittää. Mutta puseroita joka kuukausia, vasta sitten kun olen eläkkeellä...Kauhia paikka!

Suunnittelun iloa ja hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, vai mitä. ;)

Hyvään joulun aikaa!

Taija K kirjoitti...

Iso Gnu: niin, töissäkin pitäisi ennättää käydä ;) Suunnittelu on itse asiassa niin hauskaa, ettei sen niin väliä, toteutuuko suunnitelmista mikään.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta missä ovat joulupallot? Terveisiä jolulunvietosta Hollolasta - Minnalta ja Hannalta

Villanne kirjoitti...

Iloista tapania!

Taija K kirjoitti...

Hih, vai vielä joulupalloja ;)

ArualMaria kirjoitti...

Hih, hurjat suunnitelmat. :D Onneksi niitä ei tarvitse toteuttaa hampaat irvessä. Onnellista uutta vuotta!